Hiekkalaatikosta takaisin tropiikkiin.

Monen kuukauden matkustamisen, hotellien, ruokamyrkytysten ja rinkan ainaisen pakkaamisen ja purkamisen jälkeen kuukausi Dubaissa tuntui paremmalta kuin hyvältä. Oma sohva ja jääkaappi täyttivät päiviämme ja jopa siivoaminen ja tiskaaminen tuntuivat tuovat sisältöä jokapäiväiseen elämiseemme.

Otimme siis arkilomaa matkustamisesta. (?)

Kotitalomme Dubaissa.

Taksikuskit eivät ikinä löytäneet perille...

Päivällä +45 C ja öisin +35 C.

Paljon on jo saatu aikaan....

...mutta aika paljon on vielä tyhjää hiekkalaatikkoa jäljelläkin.

Minulle kova pala oli luonnon puuttuminen.. Muutamat hassut kasvatetut palmut eivät paljoa lämmittäneet metsään kaipaavaa.

Dubaissa "parasta" tekemistä onkin siis ostarit. Ne on ilmastoituja.

...vaikka paljoa mitään ei tarvinnut ostellakaan. Kyseisen kellon hinta euroissa on n.200 000e.

Ajanvietettä.
Kyllä... Minä hävisin Antille keilailussa,

mutta hävittiin muuten molemmat tuolle popparisammiolle. Ja litran limppareille.

Ja jos jotain pitäisi sanoa, mikä jäi kovasti mieleen, niin nämä autot... Kaikilla oli jonkinlainen liituri allaan. Raha näkyi ja haisi!

Kuukauden sisätilaelostelun jälkeen oli jo aikakin vaihtaa maisemaa ja päästä ulos luonnon keskelle!

Pikapysäkki Intiassa ja viimein Nepalin kuukausi.

Sri Lankan jälkeen päätimme stopata Delhiin ja katsomaan kuuluisaa hautuumaata.
Taj Mahalin rakennutti aikoinaan suuri muslimihallitsija Shah Jahan vaimonsa viimeiseksi leposijaksi. Kaksi muuta vaimoa saivat vain pienet linnakkeet Taj Mahalin liepeille.. Ymmärtäähän sen, paras vaimoista synnytti (muistaakseni) n.15 muksua 20 vuoden aikana. Vaimon hautasijaa rakensi 20 000 miestä ympäripäiväisesti 23 vuoden ajan.

Taj Mahal oli tietysti kaunis. Mutta koska Intialaiset eivät osaa pitää mistään huolta, eivät myöskään parhaasta turistihoukuttimestaan. Paikat ovat rapistuneet ja alueella lojuu kaikenlaisia rakennus- ja korjaustarvikkeita. Jos haluatte nähdä Taj Mahalin, menkää katsomaan sitä nyt.

Intiasta sain muistoksi mahataudin ja jatkoimme matkaa Nepaliin.

Nepalissa ensimmäisen viikon vietimme pääkaupunki Kathmandussa. Saimme huoneen kivasti kuudennesta kerroksesta upealla kattoterassilla! Terassimme idylliset kukkaistutukset sekä paikallisen modernistin taidonnäytös sisustamisesta.

Kathmandussa Thamelin alueella oli turistien iloksi ja riemuksi kaikki mitä ikinä keksiikään tarvitsevansa! Onneksi mukaan mahtui myös ihania kynttiläravintoloita ja pikkuruisia kahviloita. Thamelissa kadut oli tosi ahtaita ja koko ajan sai pelätä ettei jää tasin/tuktukin/mopon yliajamaksi, mutta Intian jälkeen oli tosi kivaa syödä muutakin kuin riisiä ja currya ja nauttia hieman roskattomammasta ympäristöstä. Kathmandussa sai myös pitkästä aikaa palanpainikkeeksi viiniä!

Thamelin tavarapaljoutta.

Viikon jälkeen matkaseurueemme sai piristävän lisän Suomesta. Sarin ja Jvanin kanssa matkamme jatkui Kathmandun pölyistä kohti Himalajan vuoristoa.

Nepalin liikenne on erityisen tunnettu päivittäisistä onnettomuuksistaan. Anttia ei edes 7 tunnin ralli vuoriston läpi haitannut, vaan teki matkaa iloisesti tuhisten.

Vihdoin matkaan! Ensimmäisen päivän kävely kesti vajaat 7 tuntia ja siihen sisältyi n. 5000 porrasta. Ei varmaan tarvitse kertoa, kuinka puhki oltiin, kun päästiin majapaikalle. Onneksi kauniimpaakin kauniimmat maisemat tekivät siitä vaivan arvoisen!

Aasit lomalla.
Aasit töissä.

Tienviittoja vuorella. "GHANDRUK 1h 45min" "BIRETHANTI 3h" "NAYAPULI 8848 steps" "GHANDRUK 4252 steps" ...mikään noista ei lohduttanut...

Toinen kyltti matkan varrella: "From here to 2 hour not find anything you can buy some mineral water & snickers. Thank you."

Miksi ihmeessä kirkot on aina niin kultakuorrutteisia? Vuorilla oltiin myös melkoisen vaatimattomia ja maanläheisiä.

Ensimmäiset lumihuiput paljastivat itsensä jo ensimmäisenä päivänä.

Nelipäiväisen trekkimme korkein kohta! Teimme sen. (11 tunnin trekkaamisen jälkeen.. Ja SEN jälkeen olimme väsyneitä!)

Polun varrella maahan pudonneita rhonodendron terälehtiä.

Fish Tail vuoren huippu. Fish tail on yksi Nepalin pyhimmistä vuorista, joten sinne kiipuiluun ei ole lupaa.

Lisää vuoristoa. Kuvassa Annapurna south (7000 jotain), Annapurna I (8000 jotain) ja Fish Tail (6000 jotain) Alhaalla Pokharan laaksoa.

Riippuliitovarjoilijoita Pokharan kaupungin yllä. Näytti kivalta.

Pokharan kaupan ylläri. Antti vetäisi esiin sipsipussin, jossa moinen mörkö majaili. Säikähdettiin myyjän kanssa, kun Antti venytteli äänihuuliaan!

Maisemana Pokharan järvi ja edessä kilometrin laskeutuminen...

Neljän päivän trekin jälkeen Sarin ja Jvanin piti jatkaa matkaa takaisin kotiin, mutta meillä oli sunnitteilla muutaman päivän lepäilyn jälkeen tehdä vielä 9 päivän trekki Annapurna basecampiin. Valitettavasti se jäi pelkäksi suunnitelmaksi, koska sairastuimme molemmat. Uutena suunnitelmana olikin lähteä oppaamme kotikylään vierailulle - kylään, jossa turisteja ei ole käynyt 10 vuoteen. Ei muuta kun kyytiin ja matkaan. Bussikin taas toivotti "Enjoy"

...and we really did... Bussiin tuli aivan täyteen, ja mukaan kiipesi yksi kilikin.

Reipas kantajamme Rames, tavaramme sekä oppaamme Dambar.

Kotonaan Dambar päätti kunniaksemme teurastaa yhden kanoistaan lounasta varten. Pikkupojat siellä jo kanan kimpussa...

Paikallinen keittiö ja kanan paloittelu. Dambarin kotikylä oli tosi pieni maalaiskylä, jossa talot oli tehty savesta. (käsittäen yhden suuren huoneen, kolme petiä ja 7 ihmistä. Keittiö oli talon edustalla)

Sain pikkaisen kilikaverin.

Bussin katolla matkaaminen on Nepalissa ihan yleinen juttu. Näin sitä vaan apinana katolla matkustellaan..

Meillä oli tarkoituksena Dambarin kotikylästä jatkaa trekkaamista, mutta minä en vaan parantunut... Viikon syömättömyyden jälkeen jaksoin juuri ja juuri makoilla sängyssä silmät auki. Trekki jäi siis vain haaveeksi..

Seuraavana päivänä sitten tulivatkin jo piipaa-autolla hakemaan. En nyt oikeasti ollut niin heikossa kunnossa, mutta olimme niin syrjäseudulla, ettei sinne saanut muuta autoa..
Oikeastaan se ambulanssimatka heikotti kaikista eniten - kukaan ei ikinä siinä maassa ole ajanut niin kovaa kuin tuo setä tuossa oikealla.

Lekuri määräsi kahta eri antibioottia, kipulääkettä ja runsaasti nestettä. Ne olisivat laittaneet mut jo sairaalassa jonkun nestepussin jatkoksi, mutta kohteliaasti kieltäydyin... Sairaalan lattialla oli kaikenlaisia tahroja (yh) ja HYVIN sairaita vanhuksia samassa avoimessa tilassa kanssani... Mielelläni en sitten ottanut itseeni mitään nepalilaista saraalapöpöä.

Sairaalan jälkeen saimme "siistin huoneen lähellä lentokenttää". Huoneessa homeen lisäksi asusteli miljoonia sokerimuurahaisia ja satoja hyttysiä. Emme sitten jääneet sinne sairastamaan..

Lentokentän lähtöaula.

Lentokentän vessat (ilman ovea) suoraan penkkien edessä. Itselle voisi tulla vähän ujopissa.

Meidän rutputtimme ja päivän lentoaika 15 min.

Takaisin Kthmandun maisemiin - mutta silti sivuun kaupungin saasteista ja korkeammalle. Sadekauden lähestyessä myös myrskyt kävivät mielenkiintoisiksi - rakeet olivat ainakin sormenpään kokoisia!

Takaisin Thamelissa.

Kathmandusta löydettiin myös pohjoisen Holmberggi! Se on tuommoinen lihansyöjä.

Sri Lanka

Matkan aloitus tapahtui Colombossa, jossa vastaanotimme tuoreen matkatoverimme Mikon. Vähän nukutun ja paljon iloitun yön jälkeen lähdimme ränttäribussilla kohden aavempia rantoja ja löysimme tiemme Hikkaduwaan. Valkoinen hiekka ja mukavat ravintelit turistikauppoineen toivat elämää ja ranta tarjosi aurinkoista viihdykettä. Valitettavasti uiminen ei ollut ihan lasten tai vahusten hommaa, sillä Hikkaduwan ranta on erityisesti surffareiden suosiossa voimakkaan aallokkonsa takia.

Hikkaduwasta löysimme myös järven ja järven keskeltä n. 600 vuotta vanhan temppelin. Temppelin ainoat vieraat olimme me, joka tarjosikin meille mahtavan tilaisuuden päästä keskustelemaan nuoren munkin kanssa. Rauha ja tietoisuus huokuivat pyhästä miehestä, mutta nimitteli meidän Mikko Kari Salmelaiseksi! Kai se oli sitten sellaista nirvanan aiheuttamaa pöhötystä..

(Mikolla oli aurinkohattu, joka päässään näytti siis aivan salmarilta ja munkki näppärästi nappasi nimen meidän puheista ja alkoi toistella sitä)

Maisemaa järveltä. (yllä & alla)

Hikaduwan jälkeen vaihdoimme maisemaa Unawatunaan, joka oli toinen samanmoinen unelmarantakohde, mutta paljon hiljaisempi ja yksityisempi. Rannan läheisyydessä oli myös suurempi kaupunki nimeltä Galle, joka oli aikoinaan Portugalilaisten suuri valloitus. Kävimme sitten tutustumassa näiden muinaisten turistien aikaansaannoksiin. Hienojahan ne rakennukset olivat - hyvin säilyneitä ja historiallisia. Knoppitietona; Galle oli etelärannalta ainoita kaupunkeja, joka ei kärsinyt mittavia vahinkoja 2004 vuoden tsunamissa, vaan suuren vallinsa ansioista vanhat talot selviytyivät. Hyvä portugalilaiset!




Unawatunassa saimme maistiaisen sri lankalaisten ystävällisyydestä. Tutustuimme paikalliseen riksakuskiin päiväriennoissa ja pian jo saimmekin kutsun katsomaan kriketin maailmanmestaruuden semifinaaliottelua heidän muassaan. Matka talolle oli pitkä ja viidakkoinen. Pessimisti-Järvelä oli varma, että nyt jallitetaan!! ...perillä meidät vastaanotti suuren suuri kartanomainen rakennus ja erittäin ystävällinen isäntäpari. Pariskunnan tarina kuulosti kohtalolta - nainen saapui tsunamin jälkeen Sri Lankaan avustustyöläisenä ja on asunut Sri Lankassa siitä lähtien paikallisen miehensä kanssa. Lähtiessämme pariskunta vannotti, että heidän ovensa ovat aina avoinna, jos saavumme maahan uudelleen.

Uudet ystävämme!

Rantalomailun jälkeen lähdimme kohti itää ja Yalan kansallispuistoa. Eräs uusista ystävistämme tunsi Yalan oppaan ja lupasi hoitaa meille kaiken. Oli ihana sitten vain istuksia muina turisteina, kun kaikki oli hoidettu valmiiksi. Normaalista päivän turistikierroksesta poiketen halusimme viettää myös yötä luonnonhelmassa. Meille puhuttiin koko ajan telttailusta, mutta perille päästyämme pääsimmekin yöksi puuhun! Iltaohjelmaamme kuului upeaa paikallista ruokaa, hieman olutta ja lopulta oppaamme ja isäntämme alkoivat myös lauleskelemaan. Illan pimentyessä oppaat kysyivät haluaisimmeko lähteä läheiselle järvellä katsomaan krokonaksia. Tottakai me lähdettiin! Yksi oppaistamme yritti napata krokon kiinni, mutta oli liian hidas.. Onneksi kroko säihkähti ja luikki vain pakoon.
Yö sujui enemmän ja vähemmän nukkuessa. Minä vaadin Antin viereeni nukkumaan hämyhäkkivahdiksi (selvisin, huh), mutta Anttipa joutui hyttyjen illalliseksi..

Superjeeppimme.

Viileä Hill Country ja Ellan rehevät teeviljelmät. Sri Lankan keskiosa on vuoristoista ja erityisen tunnettu teestään.Pellot jatkuvat loputtomiin. Teenkerääjät olivat rääpälemäisiä mummoja, jotka tuskin tienaavat kuukaudessa sitä, mitä me Suomessa maksamme teepaketista. Herra Liptonia se tuskin haitannee.

Ennenkaikkea vuoristomaisemat ja viileä ilmasto olivat erityisen tervetullutta vaihtelua kuumiin rantakohteisiin.

Matkalla kohti Ella Rockia.

Oppaamme kertoi nauraen, että vaikka siellä teidän Suomessanne ei rautateillä saakaan kuljeksia niin täälläpä saa! Ja läpsytteli tyytyväisenä paljain jaloin auringossa lämmenneitä kiskoja pitkin.. auh..

Sri Lankalaista perinneruokaa. Iltaruoka piti tilata ainakin neljä tuntia ennen ruokailua. Kaikki oli kasvista ja ihan suussasulavaa! Tosin valkosipulicurrylla oli sellaisia jälkivaikutuksia, että seuraavalla kerralla otin lusikallisen vähemmän..
Majapaikkamme emäntä ei liiemmin pitänyt Antista tai Mikosta, mutta minusta sitäkin enemmän - sain jo kutsun jäädä hänen apulaiseksensa keittiöön. Ja ilman Anttia siis... Jaiks!

Ellasta otimme junan kohti Kandya ja etenimme hurjalla vauhdilla!

Tutun kuuloinen paikka.. hhmm..

Vuoristossa junamatkaileminen oli maisemien puolesta huippuluokkaa, mutta hieman liian usein törmäsimme näihin kaatuneisiin/tippuneisiin vaunuihin. Suojakaiteita ei missään vaiheessa ollut ja välillä pudotukset suoraan raiteilta olivat kymmeniä metrejä. Hiki tuli. Lisäksi juna kiikkui puolelta toiselle saaden minutkin huonovointiseksi.

Lippuja piti lukea peilin kautta.. Tai sitten vaan lipunmyyjällä oli huono päivä..

Kandyssä kannustimme Sri Lankaa kriketin maailmanmestariksi! Mestaruus meni Intialle, mutta kannustajien panostus oli huippuluokkaa. Koko maa oli juhlahumussa jo aamusta alkaen ja kaikilla oli enemmän tai vähemmän vapaata arjen askareista. Jos siis Suomessa innostutaan jostain jääkiekosta, niin tulkaapa katsomaan miten nämä veijarit osaavat ottaa juhlinnasta ilon irti!

Kandyssä kävimme myös katsomassa fanttosten orpokotia. Vaikuttava oli näkymä, kun yli 80 fanttosta kylpee ja ilakoi joessa. Antti pääsi myös syöttöpuuhiin.

Vauvafanttos oli kolmen kuukauden ikäinen ja painoi jo yli 100 kiloa. Mutta ikinä en ole niin pikkuruista norsua nähnyt!

Negombo oli viimeinen kohteemme. Mikko palasi Suomeen viikkoa ennen meidän lentoamme ja saimmekin siis vielä reilun viikon aikaa nauttia rauhaisasta rantailusta. Negombo oli melko rauhallinen kalastuskaupunki ilman sen suurempia nähtävyyksiä. Negombossa saimme lisää paikallisia ystäviä. Vierailimme heidän kodeissaan ja pääsimme merelle oikean kalastajan veneellä. Illat istuksimme vaihtamassa ajatuksia maailmasta paikallisessa kuppilassa. Viikko sujui nopeasti ja sitten olikin aika vaihtaa maata. ..tosin olimme onnistuneet katsomaan lentoaikamme ihan väärin, missamimme lennon ja näin siis vietimme yhden ylimääräisen päivän Sri Lankassa.

Perämiehinä Manoj ja pikkuinen. Kuskina joku aavikolta karannut albiinobeduiitta..

Pääsimme vierailulle maustetarhalle, jossa "ilmainen" hieronta kuului kierrokseen.

Tamil-kirkko. Savua, kuumuutta ja kellojen kalkatusta. Jotenkin siellä oli kyllä spirituaalinen tunnelma. Ihmiset rukoili ja hyppeli ja papit puuhastelivat kaikenlaista omituista. Meihin kukaan ei kiinnittänyt huomiota ja saimmekin rauhassa seurailla toimitusta.