perjantai 6. huhtikuuta 2012

Golden Myanmar

Myanmar, usvaisen kullan maa.
Shwegadon Paya, yksi Myanmarin pyhimmistä temppeleistä. Kullalla ja timanteilla koristellut temppelit vanhimman legendan mukaan sisältävät itse Buddhan hiuskarvan. Tarinan mukaan kauppias veljekset tapasivat Shwedagonissa itse Buddhan, joka antoi heille kahdeksan hiustaan, jotka täytyy säilöä ympäri Myanmaria. Shwedagon oli siis ensimmäinen paikka, jonne hius säilöttiin.ja yms.. Kannattaa googlettaa temppeli, mikäli haluaa lukea tarinan tarkemmin.

Siitä en tiedä, mutta kovasti siellä turisteja oli. Jouluvaloin koristellut pagodat lähinnä muistuttivat Vegasin kasinoita ja aikamoinen sirkus siellä pyörikin. Munkit lupailivat kierroksia ja siunauksia (lunnaita vastaan, kuten uskoon kuuluu?) ja oppipojat tarjosivat tietoutta ja johdatuksia. Auringonlaskua kannatti odottaa, mutta itse en kovinkaan valaistuneena ja rauhoittuneena paikalta poistunut..

Rituaalinen siivous temppelin ympärillä juuri ennen auringonlaskua.

Iloisen elefantin palvontaa. Minä olen syntynyt keskiviikkona iltapäivästä ja siis minun eläimeni on fanttos.
Jumalalle uhrattiin vettä suojelua ja onnea vastaan.

(Oman eläimen ja ilmansuuntasi voit tarkistaa tästä:
http://www.whats-your-sign.com/burmese-zodiac-animal-signs.html )

Yangonin kiireisä katuja.

Matka jatkukoon!! Tosin osaa nyt tästä valita bussisi... Onneksi Lonele Planetin käännösosion avulla saimme asioitua itsellemme liput varsin viralliselta matkatoimistolta.
Myanmarissa hallitus hirmuaa edelleen kansaa ja tahtoo turistien mammonat. Me taasen halusimme käyttää omaa rahaamme viisaammin ja valita vain yksityisomisteisia palveluita. Valitettavasti hallitus tekee siitä säännöksillään ja rajoituksillaan välillä aivan mahdotonta. Yleensä bussifimat olivat yksityisomisteisia ja lentoyhtiöt valtion. Busseilla sait matkustaa öisin tahi päivisin muutamilla vuoroilla, joissa täytyi tehdä vaihtoja. Eli siis mahdotonta.. Onneksi olimme sinnikkäitä ja muutaman kerran pääsimmekin tekemään matkaa maata pitkin. Lentoja tuli kaksi.. Toinen oli 400km ja toinen 80. Anteeksi maailma ja anteeksi luonto.

Toinen Buddhan karva -kohde. Mt Kyaiktiyo ja Golden Rock pagoda.
Mentiin vuorella rauhoittumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta.

Hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan. Pyhiinvaeltajien rukouksia luettiin yötäpäivää kovaäänisitä useasta eri pagodasta samaan aikaan. Ai että kuulkaa.

Lehmät hommissa.

Bussimatka ja kuinka korjata ilmastointi. Kun et jaksa, että naamaasi puhaltaa hieman miinusasteisa ilmaa 19km/h 8 tunnin matkan ajan tunge sinne mitä vain. (muovipussi, saronki, huivi, pipo, lehti jopa juomapullo)
Muuten! Matkamusaa ala Myanmarin bussikuski:
http://www.youtube.com/watch?v=9SFzuIModiM&feature=related

Syntisen lyhyen, mutta sitäkin pelottavamman lennon jälkeen pääsimme Baganiin - temppeleiden maahan.
Kuvassa naapurimme Lady Madonna. Mahtava paikallisopas, joka vei meitä lounastamaan parhaimpaan ravintolaan ja vierailulle hienoimpiin temppeleihin.

Fly over Bagan. Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista!

Maisemaa pallosta. Aurinko nousee ja paljastaa tuhannet tyhjilleen jääneet Baganin temppelit.

Katto auki!

Jäkitarjoilut - shampanjaa ja hedelmiä. Meilläpäs oli muuten pallon kyydissä myös kuumailmapallon keksijän lapsenlapsi.




Ayerwaddy joki matkalla Mandalayhin.

Meidän uima-allas... Tikkaat altaaseen me löysimme!
Maisemat korvasivat..

Mandalay.

Inle Lake, venesatama.


Keittiö.

Elämää järven päällä.

Pitkäkaulaklaani. Alkuperäisasukkeja.

Paikallinen perhe. Kävelyllä eksyimme heidän pihaansa ottamaan kuvia, mutta päädyimmekin teelle.
Yhteistä kieltä ei ollut, mutta kädet osasivat kyllä.

Aika jatkaa matkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti