Sadepäivän pakomatka.

Koska syksy päätti alkaa näin kertalaakista ajattelin koota kaikista aurinkoisimmat muistot yhteen. Tehtävä ei ole ihan helpo, koska kuvia on niin kamalan paljon. Lähemmäs 10 000 koko reissun ajalta... Mutta eipä tuonne uloskaan ole ihan kauhea kiire. Vilttiä tiukemmin ympärille, kahvia mukiin ja selaamaan.

Onnistuimme muuten hävittämään kameramme jonnekin päin Ranskan Pyreneitä viime talvena.. Nooooh, onneksi kaikki kuvat ovat koneella (ja kovalevyllä ! ) tallessa.

Australia, Barossa Valley. Viinitilalla kahvia nautiskelemassa...

Lämpöisin uudenvuodenaatonaatto Sydneyn puistossa. Tuoreet kirsikat maistuivat!

Mmmmm.... Malediivit. Ehkä kaunein paratiisi ikinä. Hiekka oli oikeasti valkoista ja meri turkoosia. 

Malediiveilla sukeltamassa. Hienoimpia sukelluksia reissulla. Vesi oli kirkasta ja lämpöistä, koralli tervettä ja kalat tyytyväisiä, kaikesta päätellen.

Fijin auringonlasku riippumatosta. Myös joka aamuinen jooga auringonnousun aikaan oli rentouttava tapa herätä päivään. 

Meidän koti Havajin Big Islandilla. Siellä meni kuukausi hujauksessa!

Balilla sukeltamassa. Mantoja ei valitettavasti näkynyt, mutta mola mola ja kirkas vesi korvasi kaiken.

Kuvat eivät olleet missään loogisessa tai kronologisessa järjestyksessä. Kohteistamme esillä nyt siis vain muutamia helmiä.. Kyllä muuallakin paistoi aurinko ja oli ihan mukavaa, mutta kuvien läpikäymiseen olisi mennyt viikkotolkulla aikaa.

Hirmuinen matkakuume valtasi mielen... Mutta kuun lopulla lähdetään Amsterdamiin ja (minuutti sitten ostettiin liput) joulukuussa Karibialle Curacaoon! 

Road trip - Coast to coast.

Olisikohan näin kotiutumisen (lähes vuoden siitä) jälkeen aika päivittää reissumme viimeinen kuukausi.
Nimittäin Havaijin jälkeen matkamme jatkui vielä USA:n mantereen puolelle kuuden viikon mittaiselle road tripille. Ensin lensimme San Franciscoon. Tai siis halpojen lentojen vuoksi lensimme Alaska Airlinesilla Oaklandin puolelle, josta yhden, mutta riittävän pitkän, yön jälkeen matkasimme Friscoon.

Niin siis Oakland, tunnettu ehkäpä yhtenä vaarallisimpana kaupunkina. Entinen teollisuuskaupunki jätti jälkeensä paljon työttömiä, ihmiset köyhtyivät, ostovoima pieneni, loputkin yritykset lähtivät ja jäljelle jäi vain hyvin köyhiä, onnettomia ihmisiä. Näin hyvinkin karkeasti lasketeltuna. Läntinen Oakland on nykyään tunnettu nimellä "Ghost Town" lukuisten murhien ja alueen autioitumisen vuoksi. Kaupungin suurin tulonlähde on/oli satamat, mutta kun vieressä jyllää San Franciscon kokoinen ja maineinen kaupunki (satamineen), on vaikea kuvitella Oaklandin tilanteen paranevan.

 - mutta meidän yömme. Lentomme paratiisista laskeutui pimeän teollisuusalueen keskelle keskiyön pintaan. Taksin löytäminen oli hieman haastavaa - useimmat matkustajat kun tultiin omilla autoilla hakemaan. Löysimme taksin, annoimme ennakkoonvaratun hotellin osoitteen ja läksimme ajamaan. Tarkoituksella otimme hotellin noin puolesta välistä matkaa Friscoon, jottei tarvitsisi aamulla ajaa niin paljoa. Noh, ajoimme rapian tunnin tyhjääkin tyhjempää moottoritietä ja nousimme ramppia ylös vielä tyhjempään ja pimeämpään kaupunginosaan. Hotellimme edessä oli portti, jonka välistä meidän tuli näyttää varauksemme, jotta pääsisimme edes pihaan. ... ... Huone oli melko siisti, mutta tunkkainen. Syy selvisi pian. Ikkunamme tien suuntaan oli lukotettu kiinni, ja kalterit ulkopuolella lisäsivät vankilamaista tuntua.
Pitkän lennon jälkeen on tietenkin nälkä ja jano. Hotelli - tai siis paremminkin majatalo tarjosi vain hyvin lukittavaa yösijaa, mutta yöpalan toivossa oli pakko lähteä ulos. Virkailija toivotti onnea - hän ei tiennyt mikä paikka olisi auki kahden aikaan yöllä.
Kadun toisella puolella oli huoltoasema ja ikkunoista kajasti valoa. Talsimme sinne, mutta ovet olivat ketjulukoilla kiinni. Nuori poika sisältä viittasi meidät ikkunalle (joka taaskin oli kalterein suojattu) ja ilmoitti, että myyvät vain bensaa siihen aikaan. Matkamme jatkui pimeää pääkatua pitkin. Polvet tutisivat ja vakuuttelin Antille, ettei tässä nyt nälkä enää ollut. Ei auttanut.. Ohitimme ladon näköisen rakennuksen, jonka katolla vilkkui onnettomasti muutama neonvalo. Sen sisuksista kantautui kumeaa bassoa. Hieman edempänä laskeutui, enkelin tavoin, kirkkaat 7elevenin kyltit eteemme. Askel askeleelta ripeämmin saavutimme sen ja avasimme ilmastoidun paratiisin. Ovella kaikki seisahtui. Myyjät tuijottivat meitä ja me heitä. Purkkapallo poksahti ja rikkoi jännityksen. Minä keräsin nuudelit ja banaanit koriin ja tulimme kassalle. Neiti purkkapallo kassasi tuotteita hitaasti, lopulta katsoi minuun ja vakuutti valitsemieni nuudeleiden olevan "best ya can get" hymyn kera. Aloin hengittää ja kikatin vähän. Hermostuneisuus ja lataus purkautuivat.
Mikäs taas olikaan ennakkoasenteiden vaikutus... hhmm..
Paluumatka sujui rauhallisemmin. Kadut olivat hiljaiset ja ladon uumenista kaivautuneet humaltuneet nuorikaisetkin aiheuttivat lähinnä sympatiaa. Huoneeseen päästyämme tuskin ehdin edes nuudeleita maistaa, kun nukahdin bunkkerimme turvaan.

Seuraavana aamuna tilasimme taksin ja ajoimme San Franciscon kentälle hakemaan seuraavan kuuden viikon uskollista kumppaniamme. Siellä se meitä odottelikin, punainen paholainen. Säilytystilan koko suhteessa matkatavaroihin oli rajusti miinuksella, mutta eihän road trip jenkeissä ole mitään, jollei saa punaista avoautoa. Harmikseni jenkeissä ulkomaalainen ei saa ajaa jos on alle 25-vuotias. (mutta paikalliset saavat kortin 16-vuotiaana? Nm. Logiikan perään kyselevä) Tai siis saa, jos haluaa pulittaa lisävakuutuksesta hurmoksellisen korkean summan. Jäin siis kartturin hommiin ja annoin Antin hoitaa ajamiset.

Saavuimme vihdoin sateiseen, kylmään, tuuliseen mutta hyvinkin sateenkaariseen kaupunkiin. Tavallaan epäonneksemme, mutta taas toisaalta iloksemme kaupungissa järjestettiin juurikin samaisena viikonloppuna Gay Pride -festarit. Kaupunki oli täynnä värikästä tapahtumaa ja väkeä, mutta sen takia myöskin vapaan majoituksen löytäminen oli lähes mahdotonta ja sen löydettyämme hinta per neliö oli kohdillaan. Myöskin kaikki tapahtumat, ravintolat ja nähtävyydet olivat buukattuina kuukausia etukäteen, joten yhden yön jälkeen päätimme jatkaa matkaa.

San Franciscoon olisi mukava päästä uudelleenkin. Kaupunki oli monimuotoinen ja kaunis. Tunnelmaltaan jopa eurooppalainen muihin Amerikan kaupunkeihin verrattuna. Erityisesti pidin siitä, että kävelijöitä oli oikeasti ajateltu. Kävelykadut olivat hyväkuntoisia, kaupunkirakenne "yksikeskustainen" ja tarpeeksi pieni. Ja ihan lyhyen ajomatkan päässä keskustasta oli valtavan kokoinen luonnonpuisto, jonne pääsi liikkumaan ja karkuun kaupungin tomua.

China Town. Halpaa, hyvää ruokaa ja krääsää. Tästä kuvasta jo hieman saa käsitystä teiden keltevuuksista.
Tuosta hauskasta San Franciscon erikoisuudesta. 

Kaunis puutaloalue korkean harjanteen rinteellä. Merimaisemat ja kaikki. Parkkitilaa vain oli hyvin vähän

saa olla aika taitava "mäkilähtijä" noilla paikoilla.

Pier 39 ja sen asukkaat. Asukkaiden vuoksi laituri ei ole enää laivojen käytössä lainkaan.

Viereiselle laiturille oli rakennettu monta kahvilaa ja turistikauppaa, josta näitä hupaisia asukkaita sai seurata.

 Ei jääty odottelemaan vaikka Alcatraz kiinnostikin. 

 Sataman bulevardi ja ratikkaliikenne.

Gay Pride ja vähän paremmat pirssit majoittui meidän kanssa samassa hotellissa.

Se San Franciscon kuuluisin. Tietty.

Havaiji. Honolulu & The Big Island

OAHU, HONOLULU.

Unelmien täyttymys - Havaiji. Alku oli tosin hieman ryppyinen.. Lento Havaijilta kesti kuusi valtavan pitkää tunia.. Kone oli pieni kuin sillipurkki ja taivas ilmakuoppaa täynnä. Kun vihdoin pääsimme perille, paikallista aikaa kello oli aamukahdeksan ja hotelli ilmoitti, että huoneen saa luultavasti kolmen aikaan iltapäivällä. Meinasin kuolla.. Olimme niiin väsyneitä ja suihkun tarpeessa, että moinen uutinen sai vihan kiehumaan. Jätimme rinkat hotellille ja lähdimme metsästämään kahvia.

Hotellilta pääkadulle (eli Waikiki beachin edustalle) päästyämme piti hieraista silmiä muutamaan otteeseen ja todella tarkistaa, oliko kello sittenkään oikeassa. En ole milloinkaan, missää, ikinä nähnyt aamukahdeksalta niin paljoa ihmisiä liikenteessä, kuin Honolulussa. Surffaajat olivat aalloilla, useat lenkkeilijät antoivat tossuilleen kyytiä ja tyhjän kahvilapöydän löytäminen oli sula mahdottomuus.

Kuvasta hieman näkee aamun vakipaljoutta.

Saimme onneksi huoneen jo kahdentoista aikoihin. Kävimme tulikuumassa suihkussa ja nukuimme lähes iltaan asti. Hotellimme oli Sheraton ihan Waikikin tuntumassa, silti huone irtosi alle 100 euron. Halusimme hieman luksusta (eli kuumaa vettä), pehmeän sängyn ja kuntosalin pitkän saarielämän jälkeen, valitettavasti täytyy sanoa, että tulevassa jos Sheratonista saa huoneen niin halvalla, jätän ottamatta.. Huone oli rusinan kokoinen, sijaitsi hissikuilun vieressä ja maisemana oli parkkihallin betoninen seinä. Yleensä halvemmista majataloista saa huokealla kuitenkin mukavan huoneen.

Honolulussa suosittelen ottamaan hotellin muutaman korttelin päästä Waikikista. Kävelymatka on minuutteja, huoneet ja ravintolat ainakin puolet halvempia.

Honoluluun kannattaa lähteä kukkaro täynnä ja matkalaukku tyhjänä - shoppaileminen on helppoa ja kauppoja on laidasta laitaan ja mausta toiseen. Suomen valikoimiin verraten bikinivalikoimat on lähes pyörryttävät.

Waikiki Beach

Honolululainen katukuva; luksusta ja surffareita.

Pimeyden keskellä - tuna tartar.

Honolulussa tuli myöskin juhlittua meidän kahden vuoden yhteinen rakkaustaival. Varasimme pöydän ravintolasta nimeltä Nobu, joka onkin meille tuttu jo Dubaista. Nobu tarjoilee fuusiojapanilaiseteläamerikkalaista, miten se sitten ikinä kirjoitetaankaan, ruokaa... Nobun tyyliä voisi kutsua "tapasmaiseksi". Kaikki ruokalajit on suunniteltu jaettaviksi ja annoksia kannattaa tilata monta. Muutaman jälkeen maha on turvoksissa, mutta kaikki on aivan taivaallisen hyvää. Dubaissa olemme tilanneet tasting menun, jossa ruokalajeja on n.7-9, joita ei ennalta tiedä. Tällä kertaa kuitenkin päätimme tilata listalta. Ehdottomat suosikit olivat new style -listalta yellowfin sashimi jalopenolla ja sesamöljyllä, hummerisalaatti (en yleensä pidä hummerista lainkaan, mutta Nobussa ne osaavat sen kokata), tuna tartar ja black cod kevyesti paistettuna. Mmm... Nobuja on maailmanlaajuisesti useampiakin, eli jos siihen törmää, niin suosittelen kokeilemaan.

Illasta ei ole kauheasti ole kuvia.. Ravintolassa oli kauhean hämärää, ja sen jälkeen suuntasimme klubille, jossa juomat sattuivat olemaan dollarin kappale... 

KONA.

Neljä päivän jälkeen vaihdoimme saarta Big Islandille. Havaijin saarista se on varmastikin aktiviteettirikkain ja budjettiystävällisin. Mauilla hotellit ovat enemmän honeymooniin sopivia piilopaikkoja, mutta me kaipasimme vipinää kinttuihin. Big Island on valtava saari. Jos sen pinta-alaa vertaa muihin Havaijin saariin, peittäisi se kaikki alleen. Ja mikä erikoisinta, saari kasvaa koko ajan. Saaren tulivuori on ollut aktiivinen jo vuosikymmeniä ja tuuppaa siis uutta maata jatkuvalla syötöllä. Varsin kummallinen paikka verrattuna muihin sisariinsa, vaikkapa Malediiveihin, jotka häviävät vauhdilla. (Tiesittekö, että Malediivien presidentti etsii asukkailleen jo uutta asuinpaikkaa!)

Ison saaren voi oikeastaan jakaa kahtia. Hilon puoli on sademetsäinen ja koko USA:n sateisin paikka, keskellä saaren jakaa vuoristo ja toisella puolella on Kona, lähes aina aurinkoinen rantaunelma. Arvatkaa kummalle puolelle asetuimme?

Maailman paras hedelmä - papaija. Luontoäidin oma antiage.

Onnea on oma keittiö.

No Konallepa hyvinkin. Ja nyt, hyvät naiset herrat, saatte elämänne vinkin. Kokeilkaa kodin vuokraamista ulkomailla. Me teimme niin, saimme sen paljon halvemmalla kuin minkään hotellin ja kokemus oli täydellinen.

Vuokrasimme siis pienen kaksikerroksisen huoneiston kalustettuna Konan keskustasta. Löysimme kämpän ownersdirect.com palvelun kautta. He siis vain välittävät huoneistoja, mutta itse vuokran tulet maksamaan omistajille. Me koimme palvelun oikeinkin toimivaksi, ja mitään huijauksia ei käynyt. Välityspalvelulle maksetaan pieni palkkio ja varsinaisesti vuokra vasta itse omistajille. Meillä kävi aivan uskomaton tuuri vuokraisäntiemme kanssa - he olivat paikallisia divemastereita ja osaomistajia paikallisesta sukelluskeskuksesta. Asunto oli hyvin varusteltu aina kahvista, tiskinpesuaineeseen ja sukellustamineisiin. Olipa heillä varasossa pyöräkin, jota olisimme saaneet käyttää. Asuntoon sai netin koko ajaksi vain 15 dollarilla ja keskusta oli vain minuutin kävelymatkan takana. Tosin isoon kauppaan ja kuntosalille saikin sitten talsia kilometrin verran.. Pirun jenkit ja autoilukulttuuri..

Kona.

Kona on rakennettu aivan rantaan. Päätie, ravintolat, baarit ja kaupat löytyvät samalta kadulta. Juomaa siemaillessa voi myös ihastella merimaisemia ja delfiinejä, jotka päivittäin leikkivät rannan tuntumassa. Olipa rantaan ajautunut välillä myös kilpikonnakin. Ai paratiisi?

Jack´s Locker Divers ja Mantarayt.

Aktiviteeteista kun puhuttiin, niin sukeltamaanhan meidän piti päästä. Havaiji on jo sen verran kylmissä vesissä, ettei koralli kasva joten maisema oli aika karua. Ja kalat melko pieniä.. Harmiksemme nähtiin delffareita vain veneen kannelta. Ja vesi oli kylmää. Hyytävän kylmää.

Mutta miksi Konalle halusimme on Manta rayt. Ja yösukellus niiden kanssa. Kona on maailmassa ainutlaatuinen paikka, jossa pääsee lähes aina näkemään Mantoja öisin. Miksi öisin? Koska suuresta koostaan nämä lempeät jätit syövät planktonia, ja mikä houkuttelee planktonia on valo. Kun sukeltajat tulevat valojensa kanssa veteen houkuttelemaan planktonin paikalle on Mantoilla illallisbufet katettuna.

Sukellus on äärimmäisen helppo. Kamat päälle, veteen, hiekkapohjaan istumaan ja ihailemaan Mantoja. Sukelluskeskus on vieläpä fiksusti järjestänyt suuren "nuotion" valoja valmiiksi pohjaan, joka paransi näkyvyyttä. Alkuun olin hieman näreissäni sukelluksen suosiosta. Meidän lisäksi veneitä oli varmaan kymmenen - osa sukeltajia, osa snorklaajia. Olin ihan varma, että koko homma menee muiden väistelyksi, mutta kun pääsimme pohjaan, spotti oli kuin teatteri valoineen ja kymmenet Mantat tanssivat meille. 
Meidänkin päiden päällä (n.10cm päässä) kävi Manta tekemässä piruetin. Tuota hetkeä en unohda ikinä.

(tässä you tube video, ei kylläkään meidän sukellukselta, mutta antamaan idean. http://www.youtube.com/watch?v=NOQhvSLgGjI)

Meidän yläkerran partsi.

Volcano National park

Ison saaren aktiviteetti osa 2, Volcano National park. Vuokrasimme auton muutamaksi päiväksi ja ajelimme Hilon puolelle Volcano National parkiin. Puistoon oli Konasta muutaman tunnin ajomatka halki vuoristoisen tien. Otimme halvimman mahdollisimman koslan, mutta Hertzin äijällä olikin hyvä päivä ja meitä odotti punainen avokattoinen Mustangi. Mikäs siinä, aurinko paistoi ja nenät paloivat.

Vuoden 2003 purkaus.. Tuossa alla siis tosiaan oli tie. Joitain pätkiä vielä näkyvillä.

Puistoon piti maksaa pieni autokohtainen pääsymaksu, mutta sillä olisi saanut majailla alueella viikon verran.
Visitors centeristä saimme alueen kartan ajoteineen ja kävelypolkuineen. Puisto on aivan valtavan suuri - päivän aikana ajoimme n.100 km pelkästään puiston alueella.

Aktiivinen tulivuori pihisi ja puhisi. 

Päiväsaikaan oli mukava tehdä kävelyretkiä ja vierailla geologisessa museossa oppiskelemassa maanjäristyksistä ja tulivuorista, mutta varsinainen huipentuma koettiin vasta auringon laskettua, nimittäin aktiivinen tulivuori. Valitettavasti laavaa tai magmaa emme nähneet, mutta hehkua kylläkin. Ennen tuossa kohtaa meni muuten kävelypolkuja... Nyt ne oli suljettu.

Aika Havajilla kului ihan liian nopeasti ja "oma koti" tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olo oli jo niin kotoinen, että tuli haikeus lähteä.

 Big Island on ollut yksi upeimmista kohteista ja tänne palataan aivan varmasti. Vielä joku päivä.

Lätäkön ylitys (part.III) Todellinen Fiji..

Suva, Fijin pääkaupunki

..on valitettavan harmaa, kaupunkinen ja "intialainen". Pääkaupunki Suva on täysin vastakohta sille, mitä "Fiji" tuo mieleen. Rämisevät bussit, likaiset kadut ja hurja ihmismäärä sävyttävät kuvaa.

Suva ei ole pelkästään Fijin pääkaupunki, vaan myös koko Pacifin - yhteistyössä muiden saarivaltioiden kanssa rakennettu yliopisto tuo asukkaita joka puolelta ja antaa kaupungille rennomman tunteen. Kylien vahvat perinteet unhoittuvat nuorison joukossa ja iltaelämä onkin parasta koko valtameren alueella. Muukin viihde, kuten elokuvat, kahvilat ja ravintolaelämä kuhisee ja tekee kaupungista helposti lähestyttävän. Mukavaa vaihtelua rannalle ja löhöilylle! Vaikka täytyy sanoa, että jos kaipaa halpaa viihdekaupunkia, niin kannattaa suosiolla unohtaa Suva ja suunnata Kaakkois-Aasiaan.

Bussipysäkki?

Suvan jälkeen läksimme tarkastamaan pääsaaren rantatarjontaa. Coral Coast, eli eteläinen rannikko tarjoaa halvahkoja ja ennenkaikkea tyhjempiä majoituksia kuin pikkusaaret, joskin ranta ei ole lainkaan saman arvoinen. Vesi oli hurjan matalalla suuren osan aikaa joten snorklaamaan oli mahdollista mennä vain tiettyinä aikoina. Ravintolavaihtoehdot olivat harvassa (ja kalliita!) ja rantakylän kiskantäti kiskoi huimia vedestä ja nameista. Antti oli koko ajan nälissään ja annosvaihtoehdot alkoivat hieman junnaamaan paistetun kalan ja ranskalaisen kanssa..

paikallinen Pekka Pouta.

Coral coast.

Coral coastin jälkeen vaihdoimme pohjoisempaan, Lautokan kaupunkiin , odottelemaan lähtöpäivää . Voi ankeuden päivät.. Lautoka on paikallinen teollisuuskaupunki, jossa sokeri- ja viinatehtaat paukuttivat savua ilmaan jatkuvalla höyryllä. Rantaa oli, mutta ehdottoman uimakelvotonta satamaa koko kaupungin pätkän.

Ravintoloita oli muutamia, kuten hotellejakin. Lähinnä kait businessmatkailijoiden tarpeisiin. Päiviä vietimme nukkuen, altaalla makoillen ja paikallisten huviksi salilla ahertaen.

Kalaa ja hedelmiä koko rahalla kiitos! 

Paikallinen ja vaikutukset.

Lätäkön ylitys (part. II)

Samoan jälkeen teimme pienen paluun Uuden-Seelannin kamaralle. Saarien väliset lennot kun ovat kovin, kovin kalliita ja aikataulut harvassa ja hankalia. Lensimme siis Samoalta Uuteen-Seelantiin (Tongan yli...) ja seuraavana aamuna Seelannista seuraavaan kohteeseemme Tongalle.

Tonga ja sen kansalaiset - maailman laiskimpia ja lihavimpia, mutta sitäkin leppoisampia. Lonely Planetin ja puskapuheiden kautta alkuaate Tongasta oli se, että vieraita he eivät kaipaa ja osaavat myös näyttää sen. Täytyy kyllä sanoa, että moiset puskat (ja Lonely planetit) pitäisi polttaa, sillä niin mukavaa sakkia olemme harvassa nähneet.

Kaupungin keskusta sunnuntaina. Tongalaiset osaavat pyhittää lepopäivänsä - jopa urheileminen on  lailla kiellettyä.

Tongan vierailu alkoi saariryhmän pääkaupungista Nuku´alofasta. Pikkuruinen, joskin vilkas kaupunki tarjosi matkailijalle mukavasti tarjontaa ravintoloista, majoituksista, baareista ja aktiviteeteista. Me keskityimme olennaiseen, eli olemiseen. Tarkoituksena oli viettää kaupungissa muutama päivä ja lähteä läheiselle, pienemmälle saarelle seikkailemaan.

Näkymän hotellin ikkunasta - karille ajanut rautapurkki.

Lähtöpäivä ei sitten ihan sujunutkaan. Aamulla pakkasimme tamineet taksiin ja läksimme kohti lauttasatamaa. Satamassa (jonka löytäminen kuskille oli melkoinen haaste) saimmekin tietää, että paatti on rikki ja seuraava menee, kun se saadaan korjattua.. Eli siis koska?! Iltapäivällä, illalla, huomenna, ensi viikolla? Vastauksena tuli ystävällinen olkien kohautus.. No, ei muuta kuin takaisin hotellille ja lentoyhtiöön soitto, josko voitaisiinkin lentää. Noup - paikalliset olivat mitä ilmeisimmin saaneet jo tiedon lautan hajoamisesta ja kaikki lennot olivat täynnä pari päivää. Eli siis saarireissu jäi väliin... Harmissamme läksimme lounaalle keksimään vaihtoehtoa b.. Ravintolassa ystävällinen henkilökunta tarjosi turisteille myös skoottereita lainaksi - heureka! Mopo alle ja pääsaaren kyliä ihmettelemään. Mopoilu sujui mukavasti, ellei mukaan lasketa muutamaa hullua koiraa, jotka yrittivät käydä kimppuumme....

Löydettiin kilometrien mittainen ranta täynnä näyttäviä blow holeja.

Matkalla takaisin hotellille tulemme, kenenkäs muunkaan kuin ystävämme poliisin pysäyttämäksi. Ei kuulemma saa ajaa ilman kypärää... Vuokrauksessa eivät sitten maininneet mitään asiasta. Onneksi selvisimme tilanteesta ilman sakkoa tai muitakaan sen suurempia sanktioita. Antti tipautti minut hotellille ja läksi selvittämään asiaa. A sai mopon ravintolan eteen parkkiin, hyppäsi pois kyydistä ja - PAM! Maasturi peruutti mopon tuhannen palasiksi... ONNEKSI peruuttelija sattui olemaan paikallinen poliittiskiho ja maksoi kiltisti (käteisellä) aiheuttamansa vahingot. Loppuilta maattiin hotlalla käsi kädessä ettei vaan vaikka tiputtaisi sängystä...

Loppuajaksi siirryimme pääsaaren hiljaisemmalle puolelle rauhoittumaan. Ja sitten alkoi sataa vettä. Ja sitä satoi ja satoi ja satoi... Tonga oli ihana paikka ja menisin hyvinkin mieluusti uudelleen. Tosin ensi kerralla ostaisin suoraan lennot pääsaarelta jonnekin paratiisiin ja tekisin sellaiset poutatanssit että!

Fale ja riippukeinu.

Lokaali Siwa. 

Ranska - Espanja - Andorra - Espanja - Ranska

Toulouse. Ranskassa on aina kaunista. Vaikka siellä sataisikin.

Ranskan kauneimmaksi kyläksi monasti valittu Cordes sur Ciel.
Vanha ja pikkuruinen kylä sijaitsi kukkulan päällä, josta näkymät viljelyksille olivat vaikuttavat.
Ja viini oli hyvää.

Carmauxin kyläjuhlilla juoma oli hyvää, mutta loppuillan seura ei niinkään..

Etelä-Ranska, Luchon. Vaellus taivaallisen kauniille vuoristojärvelle. ( Lac d´oô)

Vanhusten taisto! Istuin n. 20 minuuttia kuuntelemassa kahden vanhan pariskunnan intensiivistä keskustelua kataloniaksi. Kädet vaan viuhui ja kaikki puhui päällekäin.

Viva là Reunion!
Matka Etelä-Ranskasta jatkui Espanjan puolelle Barcelonaan,
jossa tapasimme ystävämme viime syksyn reissulta.
Aika, viini ja nauru loppuivat taas aivan liian pian...

oferta, oferta!

Ei saatu kahvia...?

Sagrada Familia. Gaudin mestariteos. Barcelonan hienoin nähtävyys.

Ja varmasti vaikuttavin kirkko, jossa olen kuunaan käynyt.

Sagrada Familia, pääovi. Patsaat vasta hahmotelmia.

Gaudìn suunnittelema, mutta satojen taiteilijoiden toteuttama kirkko.
Rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1882. Vaikka sitä onkin puuhailtu kasaan jo toista sataa vuotta, on se edelleenkin kesken. Siinä vasta pitkään kypsytetty taideteos!

Familia sisältä.

Barcelonan La Rambla ja lämmin yö.

Varsinainen Roadtrippimme alkoi vasta Barcelonasta kohden Andorraa. Matkan varrella pysähdyimme hämmentävään vuoristokaupunkiin, joka käsitti suuren luostarin ja paljon vuoria.
Luostarissa pääsi vierailemaan Mustan Madonnan luona ja pyytämään hänen siunaustaan parisuhteelle. Tehty. Onnea meille.

Luostarin valaistusta.

Montserratiin pääsee Barcelonasta junalla! Aikamoinen vuoristorata.

Andorra! ..ja verovapaan viinan tuoksuiset kaupat...

Andorran upeita maisemia. Käväistiin kipuilemassa.

...ensin vain ajeltiin hyvää kurvirallia meidän äreällä minillä...

Vuorilla käyskenteli myös heponaksia ihan vapaana!

Yksikään ei harmillisesti mahtunut meidän miniin...

Andorra la Vellan vanhaa kaupunkia.

Mini vei ja eksyimme takaisin Espanjan puolelle Gironan kaupunkiin.
Gironassa parasta oli lohipasta!

(kuva filmimuseosta)

Gironassa oli kauniita vanhoja katuja... joo..
Mutta vielä hienompaa katutaidetta!

Matkallamme törmäsimme tähän - järvi, ja sen ympäriltä kuollut luonto.
Järven vieressä oli myös kylä.. Aivan tyhjillään...
hhrrrr.

"Lljoret dell Mar - The perfect beach getaway"
No ei ollut...

Mutta viini oli sielläkin hyvää!

Kaunein kaupunki maan päällä, Cadaques.
Halleluja. Halleluja.

Itse taiteilija..

..ja hänen tiluksensa.
Hyvät naiset ja herrat, esittelyssä Casa Dali!

Eteinen ja lahjoitettu karhu.

Olohuone. Dalin ja Galan kirjakokoelmat oli siirretty museon suojiin.

Muuten alkuperäisessä kunnossaan.

Pyhättö. Työhuone.

Työhuoneen inspiraattori?

Maalit.

Dalin koti oli vuorattu kaikenlaisella tilpehöörillä.
Tämä oli aseteltu erikseen kaikesta muusta.

Tiffanyn lahjoittama lamppu. Arvokas, kuulemma.
Ja Dalin itse tekemä pöytä.

Pariskunnan makuuhuone. Sänkyjä vastapäätä oli aseteltuna peili oikeaan kulmaan,

jotta aamuaurinko herättäisi Dalin ja hän näkisi auringon.

Dalin Galalle suunnittelema pyöreä huone.

Sisäpihan rakennus.

Talon päällä oli muna.

Hengailut altaalla.

...joka oli muuten peniksen muotoinen.

Ja Michelin mies sanoi "heippa"

Pariisi!
Euroopan kiertueemme viimeinen kohde oli Pariisi - rakastavaisten lemmenkylä.

Suvun mittainen katu.

Aamiainen pariisilaisittain.

Pariisissa kiersimme nähtävyyksiä..

..lisää nähtävyyksiä..

..ja vielä..

Arvatkaa mikä?

No Mona-Lisa!

..vaati monta mustelmaa päästä eturiviin kuvaamaan...

Montparnasse.

Kävelimme viimeistä iltaamme ja eksyimme sattumalta alueen vanhimpaan ravintolaan. Täällä jo aikanaan Picasso ja Toulouse-Lautrec kävivät hakemassa inspiraatiota työhönsä.

Can can!

But we couldn´t.. Liput maksoivat 200 euroa.

Iltainen Eiffel ja Pariisi hiljeni.