Sadepäivän pakomatka.

Koska syksy päätti alkaa näin kertalaakista ajattelin koota kaikista aurinkoisimmat muistot yhteen. Tehtävä ei ole ihan helpo, koska kuvia on niin kamalan paljon. Lähemmäs 10 000 koko reissun ajalta... Mutta eipä tuonne uloskaan ole ihan kauhea kiire. Vilttiä tiukemmin ympärille, kahvia mukiin ja selaamaan.

Onnistuimme muuten hävittämään kameramme jonnekin päin Ranskan Pyreneitä viime talvena.. Nooooh, onneksi kaikki kuvat ovat koneella (ja kovalevyllä ! ) tallessa.

Australia, Barossa Valley. Viinitilalla kahvia nautiskelemassa...

Lämpöisin uudenvuodenaatonaatto Sydneyn puistossa. Tuoreet kirsikat maistuivat!

Mmmmm.... Malediivit. Ehkä kaunein paratiisi ikinä. Hiekka oli oikeasti valkoista ja meri turkoosia. 

Malediiveilla sukeltamassa. Hienoimpia sukelluksia reissulla. Vesi oli kirkasta ja lämpöistä, koralli tervettä ja kalat tyytyväisiä, kaikesta päätellen.

Fijin auringonlasku riippumatosta. Myös joka aamuinen jooga auringonnousun aikaan oli rentouttava tapa herätä päivään. 

Meidän koti Havajin Big Islandilla. Siellä meni kuukausi hujauksessa!

Balilla sukeltamassa. Mantoja ei valitettavasti näkynyt, mutta mola mola ja kirkas vesi korvasi kaiken.

Kuvat eivät olleet missään loogisessa tai kronologisessa järjestyksessä. Kohteistamme esillä nyt siis vain muutamia helmiä.. Kyllä muuallakin paistoi aurinko ja oli ihan mukavaa, mutta kuvien läpikäymiseen olisi mennyt viikkotolkulla aikaa.

Hirmuinen matkakuume valtasi mielen... Mutta kuun lopulla lähdetään Amsterdamiin ja (minuutti sitten ostettiin liput) joulukuussa Karibialle Curacaoon! 

Selviytymisopas pitkille ja vähän lyhyemmilekin lennoille.

Olen lentopelkoinen. Siinä. Sanottu.
Mutta olen myös lentopelkoinen, joka on tehnyt maailmanympärysmatkan ja lentänyt jos jonkinmoisella pärryyttimellä.

Lentopelkoisuuteni määrittäminen on hieman hankala käsittää. En pelkää koneen rysähtävän tonttiin hetkenä minä hyvänsä enkä pelkää että lentokone kaapattaisiin. En vain ymmärrä miten monta tonnia metallia saadaan ilmaan ja pysymään siellä. Kyse on siis pelosta tuntematonta kohtaan. Sitähän ihmiskunnan historiassa monet eivät olekaan kokeneet, eikun... Pelon lisäksi turbulenssi sekä laskeutuminen aiheuttaa minulle pahan olon. Vatsani kun on aivan käsittämättömän herkkä. Tästä selvennettäköön etten ole ollut ikinä vuoristoradassa sen takia.

Selviytyminen vaihe 1. Ennen lentoa.

Lentomukavuuteen kaikista eniten vaikuttaa hyvä suunnittelu. Mitkä lentoyhtiöt lentävät kohteeseen ja kuinka monella vaihdolla sinne pääsee. Budjettireissarin on hyvä muistaa mahtavat palvelut kuten vertaa.fi ja halvatlennot.fi. Ne vertaavat eri matkantarjoajien ja lentoyhtiöiden hintoja. Samalle lennolle kun nykyisin voi olla satojen eurojen erot matkantarjoajasta riippuen.

Suoralento vai välilaskujen kanssa? Suoralento on helppo, mutta useimmiten melko kallis valinta. Suorilla kannattaa panostaa lentoyhtiön valintaan, sillä useimmiten ne lennot ovat kaikista pisimpiä. 14 tuntia sillipurkissa ja yhteiseltä näytöltä tuleva Princess Diaries III alkaa tökkiä jo ensimmäisen tunnin aikana melko lujaa. Välilaskuilla matka kestää kauemmin, mutta pääsee lepäilemään ja haukkaamaan happea. Jos valilasku on yli 6 tuntia kannattaa kysellä yhtiösi tiskiltä hotellihuonetta. Sellaisen saa melko helposti ja maksutta. Lentopistepohatat ja maksullisten luottokorttien (Diners, AmEx) omistajat pääsevät loungeihin. Jos et kuulu heihin, ei kannata luovuttaa. Joskus pitkillä odotuksilla he heltyvät ja toisiin pääsee sisään melko kohtuullista korvausta vastaan. (kun vertaa mitä joutuu maksamaan lentokenttäravintolan annoksesta esim.) Ne ovat oikeita keitaita! On ruokaa, juomaa, netti, omat vessat ja joskus jopa suihkut!

Sitten ne lentoyhtiöt. Suomesta pääsee Aasiaan nykyisin helposti suorilla lennoilla, mutta hinta-(palvelun)laatu-suhde on melko onneton. Jalkatila on ahdas, viihdekeskus kehittyvä ja ainakin Bangkokin lennoilla ruokien välissä tilatut juomat sekä välipalat maksullisia. Suomesta kannattaneekin lentää kohteisiin Euroopan kautta. Itse osaan antaa hyviä vinkkejä vain Aasian suuntaan, sillä toiseen suuntaan emme lentäneet lainkaan. Palveluiltaan ja turvallisuudeltaan voin suositella lämpimästi Emirates Airlinesia, Etihad Airlinesia, Malaysian Airlinesia, Thai Airways ja Qatar Airwaysia. Palvelu on ystävällistä, kaikki  ruoat ja juomat kuuluvat hintaan (ja niitä tulee usein!) ja penkillä odottaa usein oman comfykit (kuulokkeet,lämpöiset sukat, korvatulpat, naamio, hampuharja, kosteuspyyhkeitä, peitto ja tyyny) Erityismaininta Emiraatille uusien koneiden economy -luokan tuoleista, joissa myös istuinosa liikkuu eteenpäin mahdollistaen paremmat unet ja mukavamman asennon selälle.
Ja jos voit, lennä business -luokassa. Hurjan leveät penkit kaatuvat nykyisin sängyiksi ja matkustusmukavuus nousee jälleen kerran uusiin ulottuvuuksiin. (Emiraateilla on Diamond -class, jonka omaan hyttiin kuuluu kylpyhuone suihkulla yms. tarpeellisella.)

Selviytyminen osa 2. Lennolle mukaan.

Matkamme aikana opin, että lennoilla palelen ja kuivun kuin orava talvella. Lentolaukun sisältö alkaa olla melkoisen vakio;

- kosteuttava nenäsuihke. Lisäilen tarvittaessa tai aina tunnin välein. Koneen tehokas ilmanvaihto kuivattaa nenän limakalvot joskus siihen pisteeseen, että kipu on sietämätön ja veri alkaa valumaan. (kosteuttavat silmätipat muuten teille piilolinssien käyttäjille tai kuivista silmistä kärsiville!) Itse käytän Naso NaCl ratiopharm 0,9%. Maksaa n. 7 euroa ja saa apteekista.
- kosteuttava voide käsille ja kasvoille. Levitän myös tunnin välein nenäsuihkeen yhteydessä. Suosittelen vaikkei tuntisi kuivuvansa. Ihanan raikastava tunne! Itse käytän Erisanin perusvoidetta. Muistathan että vierustoverisi saattaa olla hajuallerginen! Ole siis huomaavainen ja käytä vain hajusteetonta voidetta!
- Unisin yrttipilleri rentoutumiseen. Lennoilla ei saa käyttää nukahtamispillereitä hätätilanteiden tai veritulppariskin vuoksi, mutta unisin sisältää luontaisia yrttejä, jotka auttavat kehoa rentoutumaan. Kokeile ennen lentoa sopivuus itsellesi. Ostin myös Unital tabletteja, jotka lisäävät kehon melatoniinin tuotantoa. Minulle tuli tokkurainen ja ikävä olo. En siis käytä niitä lainkaan lennoilla.
-purkkaa avaamaan korvat
- särkylääkettä
- kurkkupastilleja. Ilmanvaihto aiheuttaa myös ikävää kurkkukipua.
-Villasukat!! Lämpöiset varpaat - lämpöinen keho. Villasukilla on myöskin rentouttava, kotomainen vaikutus.
-hyvä kirja ja lehtiä
- saronki. Käy peitosta tyynystä tai vaikkapa huivista.
-korvatulpat
-Sonyn lentokuulokkeet. Patterilla toimiva kohinan poistaja (noise cancelling headphones) on aivan mahtava! Lentokoneen kohina (ja naapurin muksun huuto)  häviää täysin. Kuulokkeilla on hieman hintaa, mutta vakuutan että ovat joka pennin arvoiset. Muista myös hommata lentoadapteri!
- bikinit ja t-paita, jos vaikka laukku jääkin omille teilleen.

Siinä minun laukkuni tärkeimmät. Viime lennolla oli mukana myös tabletti, jolle latasin Sinkkuelämää mukaan. Hömppää katsellessa menee aika nopeaan.

Selviytyminen osa 3. Lennolla.

Pitkillä lennoilla mukava vaatetus on selviytymisen perusta. Itse harrastan kerrospukeutumista. Parhaaksi todettu yhdistelmä on maximekko joustavasta kankaasta, kevyt neule ja huivi. Mekon alle voi sujauttaa legginsit koneessa, kohteeseen saavuttaessa riisuu ylimääräiset ja mekko on siisti ja kevyt tropiikkivaate. Kätevää, eikö?

Antilla on usein kollarit, t-paita ja huppari. Laukkuun lisäksi shortsit, jotka voi vaihtaa kentällä lämpöiseen päästessä.

Lennolla paikkojen valinta vaikuttaa mukavuuteen enemmän kuin arvata saattaa. Exit paikoilla on enemmän jalkatilaa kuin muilla, mutta joskus turvallisuussyistä penkkiä ei saa kallistettua taaksepäin. Sama homma vikariviläisillä - tosin ilman sitä ekstrajalkatilaa. Lapsiperheet taasen viihtyvät vessojen läheisyydessä yleensä osion ensimmäisessä rivissä, jossa taaperoilla on tilaa leikkiä jaloissa. Hyvät taaperoperheille, meluhaittaa muille. Koneen keskiosassa vessoille sekä koneen takaosaan hakemaan juotavia yms. on melko pitkä matka. Me olemme tykänneet olla koneen takaosiossa, jossa vessat ja juomat on lähellä mutta taaperot kaukana. Koneet pyritään täyttämään edestä ensin, joten useimmiten myös tyhjät penkit ovat takana. Siellä saattaa saada siis jopa oman penkkirivin käyttöönsä.


Tässä peruspiirteissään minun selviytymisoppaani pidemille ja miksei lyhyemmillekin lennoille. Lentomatkustaminen on oikeasti aika mukavaa ja ne pienetkin epämukavuudet voi hoitaa hyvällä valmistautumisella. Tärkein selviytymisvaruste on kuintekin hyvä matkakumppani viereisellä penkillä ja kohteen kuva kirkkaana mielessä.

Kohti enkelten kaupunkia.

San Franciscosta jatkoimme matkaamme Tyynenvaltameren rantaa seuraillen kohti Los Angelesia. Ennen matkaa tarkoituksena oli käydä katsomassa Friscon pohjoispuolella Redwood National parkissa maailman korkeimpia puita, mutta yritettyämme tunnin ajan löytää vapaata parkkipaikkaa luovutimme.. Kello oli aamu kahdeksan ja puisto oli tupaten täysi.( Siispäs, varatkaa, varatkaa, varatkaa aina jenkeissä joka aktiviteetti ja illallinen yms.)

Laskettelimme Pacific Highway 1:stä pari päivää. Valtatie on melko kapeaa ja kiemurtelevaa, mutta maisemat ovat ehdottomasti sen arvoiset. Matkan olisi voinut ajaa päivässäkin viereistä supermoottoritietä, mutta emme onneksi olleet niin kiireessä. Mainittavia pysähtymispaikkoja tien varrella on Monterey, Hearst Castle, Big Sur sekä merinorsut San Simeonin kohdalla. Merinorsuja pääsi katsomaan todella läheltä. Ranta oli rauhoitettu, mutta sen ylle oli rakennettu aidattu laituri. Turvallinen välimatka, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä välttääkseen "eläintarhamaisen" tunnelman. Merinorsuja sai mennä katsomaan mihin aikaan tahansa, eikä se maksanut mitään. 

Los Angeles, tuo maineen ja mammonan pyhättö - olikin yllättävän kotoisan tuntuinen kaupunki. Hollywoodin alue on vanhaa ja matalaa arkkitehtuuria. Suurimmat nähtävyydet ovat yllättävän pienellä alueella ja myös aika ränsistyneitä siihen glitteröityyn kuvaan verrattuna, jonka elokuvista saa.

Tai oikeastaanhan Los Angeles koostuu useammasta kaupungista ja "keskustaa" on mahdoton käsittää. Verrataan nyt vaikka kotoisaan Espooseen. Me asuimme West Hollywoodissa, nousevalla alueella. Paljon vanhoja teollisuushalleja, jotka nykyisellään ovat chikeimpiä loftasuntoja. 

Los Angelesissa kiertelimme tietenkin nähtävyydet kuten Sunset Boulevardin, Kiinalaisen teatterin tähtineen, Santa Monica Pierin, Hollywood kyltin... Tähän kaikkeen kannattaa varata auto. Tai kierros. Mutta sitä en oikein suosittele. Täytyy sanoa, että Hollywoodin oppaat, myyjät ja muut turistiasiakaspalvelijat vaikuttivat todella leipääntyneen työhönsä - ja samahan se, aina riittää turisteja. Omalla autolla voi ajella pitkin poikin katuja ja ihmetellä suuria taloja ja kenenköhän ne mahtaa olla. Emme myöskään käyneet elokuvastudioilla vierailulla. Hirveää rahastusta, eikä sillä oikein saa mitään. Isoja halleja voi ihmetellä ulkoa ja luultavammin tapaat tähden läheisellä kuntosalilla kuin turistikierrokselle. 

Los Angelesissa parasta on tunnelma ja ihmiset. Keskustan alueella kannattaa kävellä asuinalueilla, ajaa OC coyntyä pitkin ja eksyä välillä huippuravintolaan nauttimaan virvokkeita. Ihmetellä rikkaita ihmisiä - paidattomia juoksioita ja pikkuruisia koiria kävelyttäviä daameja.

Syöminen Los Angelesissa on helppoa, mutta melko hintavaa. Kannattaa aina kävellä hieman kauemmas nähtävyyksiltä ja johan hinnat laskevat. Ja yleensä myös ruoan laatu on parempaa. Me asuimme Farmers House nimisessä hotellissa - ja se todella oli aivan Farmers marketin vieressä! Luojan kiitos hisptereille. Marketista sai ostettua huokeita luomutuotteita ja useimmilla kojuilla oli oma ravintola. Luomusafkaa, luomuviiniä ja sopiva hinta.

Pacific Highway ja maisemat.

Siellä myös tuuli.

San Simeonin merinorsut. Pitivät aivan uskomattoman kovaa meteliä. Ja näiden uljaiden eläinten koko ei valitettavasti selkene kuvasta. Täytyy sanoa, että tuli melko ujo olo.

Hieman tärähtänyt kuva Losin kaduilta. Keskustassa on yllättävän mukava ajaa. Nopeudet ovat tarpeeksi hitaat ja ruuhkat soljuvat melko nopeasti. Samaa ei valitettavasti voi sanoa ympäröivistä moottoriteistä. Nopeudet ovat hurjia ja autot risteilevät neljällä kaistalla.

Livin´ the American Dream!

Santa Monica Pier.

Chinese Theatre ja tuhannet ihmiset odottamassa Katy Perryä saapuvaksi promoamaan elokuvaansa.
Koko katu oli suljettu, täysi ja neiti kaksi tuntia myöhässä. Marilynin tähti oli peitossa ja minua otti päähän... 

....mutta onneksi seuraavana päivänä oli vielä aikaa!

Perijenkkiläinen lounas!
(tosin tämä on hipin tofupurilainen, mutta silti..)

Road trip - Coast to coast.

Olisikohan näin kotiutumisen (lähes vuoden siitä) jälkeen aika päivittää reissumme viimeinen kuukausi.
Nimittäin Havaijin jälkeen matkamme jatkui vielä USA:n mantereen puolelle kuuden viikon mittaiselle road tripille. Ensin lensimme San Franciscoon. Tai siis halpojen lentojen vuoksi lensimme Alaska Airlinesilla Oaklandin puolelle, josta yhden, mutta riittävän pitkän, yön jälkeen matkasimme Friscoon.

Niin siis Oakland, tunnettu ehkäpä yhtenä vaarallisimpana kaupunkina. Entinen teollisuuskaupunki jätti jälkeensä paljon työttömiä, ihmiset köyhtyivät, ostovoima pieneni, loputkin yritykset lähtivät ja jäljelle jäi vain hyvin köyhiä, onnettomia ihmisiä. Näin hyvinkin karkeasti lasketeltuna. Läntinen Oakland on nykyään tunnettu nimellä "Ghost Town" lukuisten murhien ja alueen autioitumisen vuoksi. Kaupungin suurin tulonlähde on/oli satamat, mutta kun vieressä jyllää San Franciscon kokoinen ja maineinen kaupunki (satamineen), on vaikea kuvitella Oaklandin tilanteen paranevan.

 - mutta meidän yömme. Lentomme paratiisista laskeutui pimeän teollisuusalueen keskelle keskiyön pintaan. Taksin löytäminen oli hieman haastavaa - useimmat matkustajat kun tultiin omilla autoilla hakemaan. Löysimme taksin, annoimme ennakkoonvaratun hotellin osoitteen ja läksimme ajamaan. Tarkoituksella otimme hotellin noin puolesta välistä matkaa Friscoon, jottei tarvitsisi aamulla ajaa niin paljoa. Noh, ajoimme rapian tunnin tyhjääkin tyhjempää moottoritietä ja nousimme ramppia ylös vielä tyhjempään ja pimeämpään kaupunginosaan. Hotellimme edessä oli portti, jonka välistä meidän tuli näyttää varauksemme, jotta pääsisimme edes pihaan. ... ... Huone oli melko siisti, mutta tunkkainen. Syy selvisi pian. Ikkunamme tien suuntaan oli lukotettu kiinni, ja kalterit ulkopuolella lisäsivät vankilamaista tuntua.
Pitkän lennon jälkeen on tietenkin nälkä ja jano. Hotelli - tai siis paremminkin majatalo tarjosi vain hyvin lukittavaa yösijaa, mutta yöpalan toivossa oli pakko lähteä ulos. Virkailija toivotti onnea - hän ei tiennyt mikä paikka olisi auki kahden aikaan yöllä.
Kadun toisella puolella oli huoltoasema ja ikkunoista kajasti valoa. Talsimme sinne, mutta ovet olivat ketjulukoilla kiinni. Nuori poika sisältä viittasi meidät ikkunalle (joka taaskin oli kalterein suojattu) ja ilmoitti, että myyvät vain bensaa siihen aikaan. Matkamme jatkui pimeää pääkatua pitkin. Polvet tutisivat ja vakuuttelin Antille, ettei tässä nyt nälkä enää ollut. Ei auttanut.. Ohitimme ladon näköisen rakennuksen, jonka katolla vilkkui onnettomasti muutama neonvalo. Sen sisuksista kantautui kumeaa bassoa. Hieman edempänä laskeutui, enkelin tavoin, kirkkaat 7elevenin kyltit eteemme. Askel askeleelta ripeämmin saavutimme sen ja avasimme ilmastoidun paratiisin. Ovella kaikki seisahtui. Myyjät tuijottivat meitä ja me heitä. Purkkapallo poksahti ja rikkoi jännityksen. Minä keräsin nuudelit ja banaanit koriin ja tulimme kassalle. Neiti purkkapallo kassasi tuotteita hitaasti, lopulta katsoi minuun ja vakuutti valitsemieni nuudeleiden olevan "best ya can get" hymyn kera. Aloin hengittää ja kikatin vähän. Hermostuneisuus ja lataus purkautuivat.
Mikäs taas olikaan ennakkoasenteiden vaikutus... hhmm..
Paluumatka sujui rauhallisemmin. Kadut olivat hiljaiset ja ladon uumenista kaivautuneet humaltuneet nuorikaisetkin aiheuttivat lähinnä sympatiaa. Huoneeseen päästyämme tuskin ehdin edes nuudeleita maistaa, kun nukahdin bunkkerimme turvaan.

Seuraavana aamuna tilasimme taksin ja ajoimme San Franciscon kentälle hakemaan seuraavan kuuden viikon uskollista kumppaniamme. Siellä se meitä odottelikin, punainen paholainen. Säilytystilan koko suhteessa matkatavaroihin oli rajusti miinuksella, mutta eihän road trip jenkeissä ole mitään, jollei saa punaista avoautoa. Harmikseni jenkeissä ulkomaalainen ei saa ajaa jos on alle 25-vuotias. (mutta paikalliset saavat kortin 16-vuotiaana? Nm. Logiikan perään kyselevä) Tai siis saa, jos haluaa pulittaa lisävakuutuksesta hurmoksellisen korkean summan. Jäin siis kartturin hommiin ja annoin Antin hoitaa ajamiset.

Saavuimme vihdoin sateiseen, kylmään, tuuliseen mutta hyvinkin sateenkaariseen kaupunkiin. Tavallaan epäonneksemme, mutta taas toisaalta iloksemme kaupungissa järjestettiin juurikin samaisena viikonloppuna Gay Pride -festarit. Kaupunki oli täynnä värikästä tapahtumaa ja väkeä, mutta sen takia myöskin vapaan majoituksen löytäminen oli lähes mahdotonta ja sen löydettyämme hinta per neliö oli kohdillaan. Myöskin kaikki tapahtumat, ravintolat ja nähtävyydet olivat buukattuina kuukausia etukäteen, joten yhden yön jälkeen päätimme jatkaa matkaa.

San Franciscoon olisi mukava päästä uudelleenkin. Kaupunki oli monimuotoinen ja kaunis. Tunnelmaltaan jopa eurooppalainen muihin Amerikan kaupunkeihin verrattuna. Erityisesti pidin siitä, että kävelijöitä oli oikeasti ajateltu. Kävelykadut olivat hyväkuntoisia, kaupunkirakenne "yksikeskustainen" ja tarpeeksi pieni. Ja ihan lyhyen ajomatkan päässä keskustasta oli valtavan kokoinen luonnonpuisto, jonne pääsi liikkumaan ja karkuun kaupungin tomua.

China Town. Halpaa, hyvää ruokaa ja krääsää. Tästä kuvasta jo hieman saa käsitystä teiden keltevuuksista.
Tuosta hauskasta San Franciscon erikoisuudesta. 

Kaunis puutaloalue korkean harjanteen rinteellä. Merimaisemat ja kaikki. Parkkitilaa vain oli hyvin vähän

saa olla aika taitava "mäkilähtijä" noilla paikoilla.

Pier 39 ja sen asukkaat. Asukkaiden vuoksi laituri ei ole enää laivojen käytössä lainkaan.

Viereiselle laiturille oli rakennettu monta kahvilaa ja turistikauppaa, josta näitä hupaisia asukkaita sai seurata.

 Ei jääty odottelemaan vaikka Alcatraz kiinnostikin. 

 Sataman bulevardi ja ratikkaliikenne.

Gay Pride ja vähän paremmat pirssit majoittui meidän kanssa samassa hotellissa.

Se San Franciscon kuuluisin. Tietty.

Havaiji. Honolulu & The Big Island

OAHU, HONOLULU.

Unelmien täyttymys - Havaiji. Alku oli tosin hieman ryppyinen.. Lento Havaijilta kesti kuusi valtavan pitkää tunia.. Kone oli pieni kuin sillipurkki ja taivas ilmakuoppaa täynnä. Kun vihdoin pääsimme perille, paikallista aikaa kello oli aamukahdeksan ja hotelli ilmoitti, että huoneen saa luultavasti kolmen aikaan iltapäivällä. Meinasin kuolla.. Olimme niiin väsyneitä ja suihkun tarpeessa, että moinen uutinen sai vihan kiehumaan. Jätimme rinkat hotellille ja lähdimme metsästämään kahvia.

Hotellilta pääkadulle (eli Waikiki beachin edustalle) päästyämme piti hieraista silmiä muutamaan otteeseen ja todella tarkistaa, oliko kello sittenkään oikeassa. En ole milloinkaan, missää, ikinä nähnyt aamukahdeksalta niin paljoa ihmisiä liikenteessä, kuin Honolulussa. Surffaajat olivat aalloilla, useat lenkkeilijät antoivat tossuilleen kyytiä ja tyhjän kahvilapöydän löytäminen oli sula mahdottomuus.

Kuvasta hieman näkee aamun vakipaljoutta.

Saimme onneksi huoneen jo kahdentoista aikoihin. Kävimme tulikuumassa suihkussa ja nukuimme lähes iltaan asti. Hotellimme oli Sheraton ihan Waikikin tuntumassa, silti huone irtosi alle 100 euron. Halusimme hieman luksusta (eli kuumaa vettä), pehmeän sängyn ja kuntosalin pitkän saarielämän jälkeen, valitettavasti täytyy sanoa, että tulevassa jos Sheratonista saa huoneen niin halvalla, jätän ottamatta.. Huone oli rusinan kokoinen, sijaitsi hissikuilun vieressä ja maisemana oli parkkihallin betoninen seinä. Yleensä halvemmista majataloista saa huokealla kuitenkin mukavan huoneen.

Honolulussa suosittelen ottamaan hotellin muutaman korttelin päästä Waikikista. Kävelymatka on minuutteja, huoneet ja ravintolat ainakin puolet halvempia.

Honoluluun kannattaa lähteä kukkaro täynnä ja matkalaukku tyhjänä - shoppaileminen on helppoa ja kauppoja on laidasta laitaan ja mausta toiseen. Suomen valikoimiin verraten bikinivalikoimat on lähes pyörryttävät.

Waikiki Beach

Honolululainen katukuva; luksusta ja surffareita.

Pimeyden keskellä - tuna tartar.

Honolulussa tuli myöskin juhlittua meidän kahden vuoden yhteinen rakkaustaival. Varasimme pöydän ravintolasta nimeltä Nobu, joka onkin meille tuttu jo Dubaista. Nobu tarjoilee fuusiojapanilaiseteläamerikkalaista, miten se sitten ikinä kirjoitetaankaan, ruokaa... Nobun tyyliä voisi kutsua "tapasmaiseksi". Kaikki ruokalajit on suunniteltu jaettaviksi ja annoksia kannattaa tilata monta. Muutaman jälkeen maha on turvoksissa, mutta kaikki on aivan taivaallisen hyvää. Dubaissa olemme tilanneet tasting menun, jossa ruokalajeja on n.7-9, joita ei ennalta tiedä. Tällä kertaa kuitenkin päätimme tilata listalta. Ehdottomat suosikit olivat new style -listalta yellowfin sashimi jalopenolla ja sesamöljyllä, hummerisalaatti (en yleensä pidä hummerista lainkaan, mutta Nobussa ne osaavat sen kokata), tuna tartar ja black cod kevyesti paistettuna. Mmm... Nobuja on maailmanlaajuisesti useampiakin, eli jos siihen törmää, niin suosittelen kokeilemaan.

Illasta ei ole kauheasti ole kuvia.. Ravintolassa oli kauhean hämärää, ja sen jälkeen suuntasimme klubille, jossa juomat sattuivat olemaan dollarin kappale... 

KONA.

Neljä päivän jälkeen vaihdoimme saarta Big Islandille. Havaijin saarista se on varmastikin aktiviteettirikkain ja budjettiystävällisin. Mauilla hotellit ovat enemmän honeymooniin sopivia piilopaikkoja, mutta me kaipasimme vipinää kinttuihin. Big Island on valtava saari. Jos sen pinta-alaa vertaa muihin Havaijin saariin, peittäisi se kaikki alleen. Ja mikä erikoisinta, saari kasvaa koko ajan. Saaren tulivuori on ollut aktiivinen jo vuosikymmeniä ja tuuppaa siis uutta maata jatkuvalla syötöllä. Varsin kummallinen paikka verrattuna muihin sisariinsa, vaikkapa Malediiveihin, jotka häviävät vauhdilla. (Tiesittekö, että Malediivien presidentti etsii asukkailleen jo uutta asuinpaikkaa!)

Ison saaren voi oikeastaan jakaa kahtia. Hilon puoli on sademetsäinen ja koko USA:n sateisin paikka, keskellä saaren jakaa vuoristo ja toisella puolella on Kona, lähes aina aurinkoinen rantaunelma. Arvatkaa kummalle puolelle asetuimme?

Maailman paras hedelmä - papaija. Luontoäidin oma antiage.

Onnea on oma keittiö.

No Konallepa hyvinkin. Ja nyt, hyvät naiset herrat, saatte elämänne vinkin. Kokeilkaa kodin vuokraamista ulkomailla. Me teimme niin, saimme sen paljon halvemmalla kuin minkään hotellin ja kokemus oli täydellinen.

Vuokrasimme siis pienen kaksikerroksisen huoneiston kalustettuna Konan keskustasta. Löysimme kämpän ownersdirect.com palvelun kautta. He siis vain välittävät huoneistoja, mutta itse vuokran tulet maksamaan omistajille. Me koimme palvelun oikeinkin toimivaksi, ja mitään huijauksia ei käynyt. Välityspalvelulle maksetaan pieni palkkio ja varsinaisesti vuokra vasta itse omistajille. Meillä kävi aivan uskomaton tuuri vuokraisäntiemme kanssa - he olivat paikallisia divemastereita ja osaomistajia paikallisesta sukelluskeskuksesta. Asunto oli hyvin varusteltu aina kahvista, tiskinpesuaineeseen ja sukellustamineisiin. Olipa heillä varasossa pyöräkin, jota olisimme saaneet käyttää. Asuntoon sai netin koko ajaksi vain 15 dollarilla ja keskusta oli vain minuutin kävelymatkan takana. Tosin isoon kauppaan ja kuntosalille saikin sitten talsia kilometrin verran.. Pirun jenkit ja autoilukulttuuri..

Kona.

Kona on rakennettu aivan rantaan. Päätie, ravintolat, baarit ja kaupat löytyvät samalta kadulta. Juomaa siemaillessa voi myös ihastella merimaisemia ja delfiinejä, jotka päivittäin leikkivät rannan tuntumassa. Olipa rantaan ajautunut välillä myös kilpikonnakin. Ai paratiisi?

Jack´s Locker Divers ja Mantarayt.

Aktiviteeteista kun puhuttiin, niin sukeltamaanhan meidän piti päästä. Havaiji on jo sen verran kylmissä vesissä, ettei koralli kasva joten maisema oli aika karua. Ja kalat melko pieniä.. Harmiksemme nähtiin delffareita vain veneen kannelta. Ja vesi oli kylmää. Hyytävän kylmää.

Mutta miksi Konalle halusimme on Manta rayt. Ja yösukellus niiden kanssa. Kona on maailmassa ainutlaatuinen paikka, jossa pääsee lähes aina näkemään Mantoja öisin. Miksi öisin? Koska suuresta koostaan nämä lempeät jätit syövät planktonia, ja mikä houkuttelee planktonia on valo. Kun sukeltajat tulevat valojensa kanssa veteen houkuttelemaan planktonin paikalle on Mantoilla illallisbufet katettuna.

Sukellus on äärimmäisen helppo. Kamat päälle, veteen, hiekkapohjaan istumaan ja ihailemaan Mantoja. Sukelluskeskus on vieläpä fiksusti järjestänyt suuren "nuotion" valoja valmiiksi pohjaan, joka paransi näkyvyyttä. Alkuun olin hieman näreissäni sukelluksen suosiosta. Meidän lisäksi veneitä oli varmaan kymmenen - osa sukeltajia, osa snorklaajia. Olin ihan varma, että koko homma menee muiden väistelyksi, mutta kun pääsimme pohjaan, spotti oli kuin teatteri valoineen ja kymmenet Mantat tanssivat meille. 
Meidänkin päiden päällä (n.10cm päässä) kävi Manta tekemässä piruetin. Tuota hetkeä en unohda ikinä.

(tässä you tube video, ei kylläkään meidän sukellukselta, mutta antamaan idean. http://www.youtube.com/watch?v=NOQhvSLgGjI)

Meidän yläkerran partsi.

Volcano National park

Ison saaren aktiviteetti osa 2, Volcano National park. Vuokrasimme auton muutamaksi päiväksi ja ajelimme Hilon puolelle Volcano National parkiin. Puistoon oli Konasta muutaman tunnin ajomatka halki vuoristoisen tien. Otimme halvimman mahdollisimman koslan, mutta Hertzin äijällä olikin hyvä päivä ja meitä odotti punainen avokattoinen Mustangi. Mikäs siinä, aurinko paistoi ja nenät paloivat.

Vuoden 2003 purkaus.. Tuossa alla siis tosiaan oli tie. Joitain pätkiä vielä näkyvillä.

Puistoon piti maksaa pieni autokohtainen pääsymaksu, mutta sillä olisi saanut majailla alueella viikon verran.
Visitors centeristä saimme alueen kartan ajoteineen ja kävelypolkuineen. Puisto on aivan valtavan suuri - päivän aikana ajoimme n.100 km pelkästään puiston alueella.

Aktiivinen tulivuori pihisi ja puhisi. 

Päiväsaikaan oli mukava tehdä kävelyretkiä ja vierailla geologisessa museossa oppiskelemassa maanjäristyksistä ja tulivuorista, mutta varsinainen huipentuma koettiin vasta auringon laskettua, nimittäin aktiivinen tulivuori. Valitettavasti laavaa tai magmaa emme nähneet, mutta hehkua kylläkin. Ennen tuossa kohtaa meni muuten kävelypolkuja... Nyt ne oli suljettu.

Aika Havajilla kului ihan liian nopeasti ja "oma koti" tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olo oli jo niin kotoinen, että tuli haikeus lähteä.

 Big Island on ollut yksi upeimmista kohteista ja tänne palataan aivan varmasti. Vielä joku päivä.

Lätäkön ylitys (part.III) Todellinen Fiji..

Suva, Fijin pääkaupunki

..on valitettavan harmaa, kaupunkinen ja "intialainen". Pääkaupunki Suva on täysin vastakohta sille, mitä "Fiji" tuo mieleen. Rämisevät bussit, likaiset kadut ja hurja ihmismäärä sävyttävät kuvaa.

Suva ei ole pelkästään Fijin pääkaupunki, vaan myös koko Pacifin - yhteistyössä muiden saarivaltioiden kanssa rakennettu yliopisto tuo asukkaita joka puolelta ja antaa kaupungille rennomman tunteen. Kylien vahvat perinteet unhoittuvat nuorison joukossa ja iltaelämä onkin parasta koko valtameren alueella. Muukin viihde, kuten elokuvat, kahvilat ja ravintolaelämä kuhisee ja tekee kaupungista helposti lähestyttävän. Mukavaa vaihtelua rannalle ja löhöilylle! Vaikka täytyy sanoa, että jos kaipaa halpaa viihdekaupunkia, niin kannattaa suosiolla unohtaa Suva ja suunnata Kaakkois-Aasiaan.

Bussipysäkki?

Suvan jälkeen läksimme tarkastamaan pääsaaren rantatarjontaa. Coral Coast, eli eteläinen rannikko tarjoaa halvahkoja ja ennenkaikkea tyhjempiä majoituksia kuin pikkusaaret, joskin ranta ei ole lainkaan saman arvoinen. Vesi oli hurjan matalalla suuren osan aikaa joten snorklaamaan oli mahdollista mennä vain tiettyinä aikoina. Ravintolavaihtoehdot olivat harvassa (ja kalliita!) ja rantakylän kiskantäti kiskoi huimia vedestä ja nameista. Antti oli koko ajan nälissään ja annosvaihtoehdot alkoivat hieman junnaamaan paistetun kalan ja ranskalaisen kanssa..

paikallinen Pekka Pouta.

Coral coast.

Coral coastin jälkeen vaihdoimme pohjoisempaan, Lautokan kaupunkiin , odottelemaan lähtöpäivää . Voi ankeuden päivät.. Lautoka on paikallinen teollisuuskaupunki, jossa sokeri- ja viinatehtaat paukuttivat savua ilmaan jatkuvalla höyryllä. Rantaa oli, mutta ehdottoman uimakelvotonta satamaa koko kaupungin pätkän.

Ravintoloita oli muutamia, kuten hotellejakin. Lähinnä kait businessmatkailijoiden tarpeisiin. Päiviä vietimme nukkuen, altaalla makoillen ja paikallisten huviksi salilla ahertaen.

Kalaa ja hedelmiä koko rahalla kiitos! 

Paikallinen ja vaikutukset.

Lätäkön ylitys (part. II)

Samoan jälkeen teimme pienen paluun Uuden-Seelannin kamaralle. Saarien väliset lennot kun ovat kovin, kovin kalliita ja aikataulut harvassa ja hankalia. Lensimme siis Samoalta Uuteen-Seelantiin (Tongan yli...) ja seuraavana aamuna Seelannista seuraavaan kohteeseemme Tongalle.

Tonga ja sen kansalaiset - maailman laiskimpia ja lihavimpia, mutta sitäkin leppoisampia. Lonely Planetin ja puskapuheiden kautta alkuaate Tongasta oli se, että vieraita he eivät kaipaa ja osaavat myös näyttää sen. Täytyy kyllä sanoa, että moiset puskat (ja Lonely planetit) pitäisi polttaa, sillä niin mukavaa sakkia olemme harvassa nähneet.

Kaupungin keskusta sunnuntaina. Tongalaiset osaavat pyhittää lepopäivänsä - jopa urheileminen on  lailla kiellettyä.

Tongan vierailu alkoi saariryhmän pääkaupungista Nuku´alofasta. Pikkuruinen, joskin vilkas kaupunki tarjosi matkailijalle mukavasti tarjontaa ravintoloista, majoituksista, baareista ja aktiviteeteista. Me keskityimme olennaiseen, eli olemiseen. Tarkoituksena oli viettää kaupungissa muutama päivä ja lähteä läheiselle, pienemmälle saarelle seikkailemaan.

Näkymän hotellin ikkunasta - karille ajanut rautapurkki.

Lähtöpäivä ei sitten ihan sujunutkaan. Aamulla pakkasimme tamineet taksiin ja läksimme kohti lauttasatamaa. Satamassa (jonka löytäminen kuskille oli melkoinen haaste) saimmekin tietää, että paatti on rikki ja seuraava menee, kun se saadaan korjattua.. Eli siis koska?! Iltapäivällä, illalla, huomenna, ensi viikolla? Vastauksena tuli ystävällinen olkien kohautus.. No, ei muuta kuin takaisin hotellille ja lentoyhtiöön soitto, josko voitaisiinkin lentää. Noup - paikalliset olivat mitä ilmeisimmin saaneet jo tiedon lautan hajoamisesta ja kaikki lennot olivat täynnä pari päivää. Eli siis saarireissu jäi väliin... Harmissamme läksimme lounaalle keksimään vaihtoehtoa b.. Ravintolassa ystävällinen henkilökunta tarjosi turisteille myös skoottereita lainaksi - heureka! Mopo alle ja pääsaaren kyliä ihmettelemään. Mopoilu sujui mukavasti, ellei mukaan lasketa muutamaa hullua koiraa, jotka yrittivät käydä kimppuumme....

Löydettiin kilometrien mittainen ranta täynnä näyttäviä blow holeja.

Matkalla takaisin hotellille tulemme, kenenkäs muunkaan kuin ystävämme poliisin pysäyttämäksi. Ei kuulemma saa ajaa ilman kypärää... Vuokrauksessa eivät sitten maininneet mitään asiasta. Onneksi selvisimme tilanteesta ilman sakkoa tai muitakaan sen suurempia sanktioita. Antti tipautti minut hotellille ja läksi selvittämään asiaa. A sai mopon ravintolan eteen parkkiin, hyppäsi pois kyydistä ja - PAM! Maasturi peruutti mopon tuhannen palasiksi... ONNEKSI peruuttelija sattui olemaan paikallinen poliittiskiho ja maksoi kiltisti (käteisellä) aiheuttamansa vahingot. Loppuilta maattiin hotlalla käsi kädessä ettei vaan vaikka tiputtaisi sängystä...

Loppuajaksi siirryimme pääsaaren hiljaisemmalle puolelle rauhoittumaan. Ja sitten alkoi sataa vettä. Ja sitä satoi ja satoi ja satoi... Tonga oli ihana paikka ja menisin hyvinkin mieluusti uudelleen. Tosin ensi kerralla ostaisin suoraan lennot pääsaarelta jonnekin paratiisiin ja tekisin sellaiset poutatanssit että!

Fale ja riippukeinu.

Lokaali Siwa.