Sadepäivän pakomatka.

Koska syksy päätti alkaa näin kertalaakista ajattelin koota kaikista aurinkoisimmat muistot yhteen. Tehtävä ei ole ihan helpo, koska kuvia on niin kamalan paljon. Lähemmäs 10 000 koko reissun ajalta... Mutta eipä tuonne uloskaan ole ihan kauhea kiire. Vilttiä tiukemmin ympärille, kahvia mukiin ja selaamaan.

Onnistuimme muuten hävittämään kameramme jonnekin päin Ranskan Pyreneitä viime talvena.. Nooooh, onneksi kaikki kuvat ovat koneella (ja kovalevyllä ! ) tallessa.

Australia, Barossa Valley. Viinitilalla kahvia nautiskelemassa...

Lämpöisin uudenvuodenaatonaatto Sydneyn puistossa. Tuoreet kirsikat maistuivat!

Mmmmm.... Malediivit. Ehkä kaunein paratiisi ikinä. Hiekka oli oikeasti valkoista ja meri turkoosia. 

Malediiveilla sukeltamassa. Hienoimpia sukelluksia reissulla. Vesi oli kirkasta ja lämpöistä, koralli tervettä ja kalat tyytyväisiä, kaikesta päätellen.

Fijin auringonlasku riippumatosta. Myös joka aamuinen jooga auringonnousun aikaan oli rentouttava tapa herätä päivään. 

Meidän koti Havajin Big Islandilla. Siellä meni kuukausi hujauksessa!

Balilla sukeltamassa. Mantoja ei valitettavasti näkynyt, mutta mola mola ja kirkas vesi korvasi kaiken.

Kuvat eivät olleet missään loogisessa tai kronologisessa järjestyksessä. Kohteistamme esillä nyt siis vain muutamia helmiä.. Kyllä muuallakin paistoi aurinko ja oli ihan mukavaa, mutta kuvien läpikäymiseen olisi mennyt viikkotolkulla aikaa.

Hirmuinen matkakuume valtasi mielen... Mutta kuun lopulla lähdetään Amsterdamiin ja (minuutti sitten ostettiin liput) joulukuussa Karibialle Curacaoon! 

Lätäkön ylitys (part.I)

Alkoi Fijiltä.. Pitkän autoilu- ja seikkailurupeman jälkeen Uudessa-Seelannissa, pysähtyminen tuntui enemmän kuin hyvältä. Saaren valitsimme mukavan paattimatkan päästä, hyvillä sukelluksilla. Kaikista (kalliista) vaihtoehdoista päädyimme Octopus resorttiin pikkuruiselle Wayan saarelle. Saari oli kaunis ja ilmaston helliessä hipiäämme maltoimme rentoutua viikon verran.

Hotellimme mukavuuksiin kuului ennakkoon maksetut ruoat. Kutsu kävi rumpujen pärinällä niin aamiaiselle, lounaalle kuin illallisellekin. Helppoa ja rentouttavaa! Ruokavammaisuudet otettiin myös kivasti huomioon ja sain aina kasvista tahi kalaa. Antille tosin annoskoot olivat hiukkasen liian pikkuruiset.

Aktiviteetteja pieneen saaren mahtui paljonkin, mutta kaikesta piti maksaa erikseen. Sukellukset (vaikka niitä kehuttiinkin) oli melko keskinkertaisia, mutta tavattoman hintaisia. Joogaa ja aurinkoa sai ilmaiseksi, sekös hieman lohdutti! 

Täytyy kylläkin sanoa, että mainosmiesten kuva Fijistä hieman romuttui.. Kaunis saari, muttei mitenkään hintansa arvoista. Kaakkois-Aasiasta löytyy yhtä kauniita paikkoja, mutta puolella hintaa ja mukavammalla palvelulla.  JOS on varaa maksaa n.300+ euroa per yö (plus aktiviteetit) niin tervemenoa, varmasti on mukavaa. 

Wayan korkein kohta. Tuossa alla oli aivan kammottava rotko.

Ja jatkui Samoalle. Samoalla ihmiset olivat mukavia. Sellaisia lempeitä jättiläisiä. He ovat siis aivan valtavia. Jos haluatte mittasuhteita, niin Antti oli enää sellainen vinttikoira, ja minä taas muurahainen. Mutta hirmuisen ystävällisiä! Kadullakin ihmiset saattoivat tulla jutustelemaan ja kyselemään mistä me olemme ja mitä me täällä teemme. Ja kerrankin ei olen_limainen_haluan_myydä_sinulle -asenteella.

Samoalla emme kovinkaan montaa muuta turistia tavanneet. Tämä siis tarkoitti myöskin sitä, että hotellien ja ravintoloiden löytäminen oli työn takana, ja kaikki maksoi aivan älyttömästi.. Tähän hotellien vähyyteen vaikuttaa myös vuonna 2009 Samoalle osunut tsunami, joka tuhosi suuren osan etelästä, joka nimenomaan on turistien suosimaa. Enää jäljellä oli pitkät tyhjät rannat ja vanhat kyltit tuhoutuneille hotelleille. Aika raadollinen näky..

 Samoalla IHAN parasta oli paikallinen ruoka nimeltä oka. Okaan kuului raakaa tonnikalaa pieninä kuutioina, kurkkua, tomaattia ja sipulia. Päälle hieman kookosmaitoa, limen mehua ja mustapippuria. Hhmm.. Tuli vesi kielelle nytkin.

Keskellä Samoan Oka. Nam nam.

Kukkaloistoa! En ole ikinä, milloinkaan, missään nähnyt niin paljoa kukkia kuin Pacificin saarilla.

Paikallinen majoitus fale. Oli halpoja, mutta missä on vessa? Peti? Nukun autossa...

Ennen ison hotellin ranta, nyt tyhjä paratiisi.

Swimming hole! 

Paikallinen joki ja tie. Ja kyllä, ajoimme sen halki.

Uusi-Seelanti

Lämmin tervetulioitus Uuteen-Seelantiin! Koko pohjoinen tulvii ja myrskytuulet lennättävät talojen kattoja.
Tosin 18 tunnin lennon sekä 10 h aikaeron myötä ensimmäiset päivät menivät sumussa ja nukkuessa muutenkin.
Harmittavasti vain Aucklandista ylöspäin koko pohjoisosa jäi tutkimatta.. 

Urhoollinen Nissan Sunnymme aurinkoiselta 80-luvulta.
Alamäessä nojasimme eteenpäin ja auto kulki leppoisaa 80km tuntivauhtia.
Ylämäessä taasen... No, en osaa sanoa kumpi kuului kovempaa - auton murina vai Antin kiroilu.
Automaattinen lukitus ja avaus toimivat silloin tällöin ja ovikin tuli jo hieman liian sisälle aukostaan.
Silti (!) kertaakaan valkoinen ratsumme ei pettänyt kertaakaan!

Aucklandista ajoimme Whitiangaan, Pohjois-Saaren itäkolkkaan.
Whitianga on eriyisen kuuluisa "Hot Beach:sta". Tämä nimitys ei (ihme kyllä kun kuvankin urosta katselee)
johdu käyttäjäkunnasta, vaan vulkaanislämmiteisten vesivirtausten johdosta.
Rannalle siis kaivetaan kuoppa. Kuopan paikan valinta on erityisen haastavaa, sillä sen tarvitsee olla virtauksen kohdalla, mutta silti tarpeeksi lähellä merivettä, että ne sekoittuessaan tarjoavat sopivan lämpöisen altaan.
Kun kultakaivos on valmis, niin mallasjuomaa kouraan ja nautiskelemaan!  

Matamata ja Matamatan putoukset, jotka sattumalta löysimme.
Missään oppaissa, eikä sivuilla ole mainintaa tästä luontoäidin ihmeestä, vaikka  putous onkin koko
pohjoisen korkein. Putouksille piti kävellä n. 40 minuuttia kaunista metsäpolkua, joka jo itsellään oli  mukava kokemus.

Paikallisvierailu Bilbon luona, Hobittilassa.

Ja suuret juhlat pidettiin tuossa puun alla..
Mutta siis hä? Ihan kuin olisin nähnyt tämän jossain.... ööö... hhmm.

Suoraa tietä ja suoraa tietä. Mäkiä on matkan varrella!
Ja oli kyllä mutkaakin. Mutta muuten mukavan vähän liikennettä. Mitä nyt aina yksi eksynyt lammas siellä täällä.

Waitomo caves ja ötö nimeltä Weta. Ihan kauhee. Sekoitus hämppyä ja heinäsirkkaa,
kämmenen kokoinen ja PUREE.
Luolassa hienointa oli loistemadot. Niitä oli tuhansia ja tuhansia - kuin tähtiä olisi tuijotellut!

Varo vaaraa!

Wai O Tapun laavakenttä.
Laavakentästä oli tehty valtavan kokoinen "puisto", jossa sai kävellä merkattuja polkuja pitkin katsomaan eri ammeita ja kuplivia mutia. Kuvassa kauniisti nimetty Shampanja -amme.
Siellä kyllä haisi mätä.. Ja tunnin kävelyn jälkeen oli jo tosi huono olo. Päätä särki ja vatsaa väänti.
 Ei kait se ihan tervettä voi olla haistella koko päivää kaasuja?!

Tongariro Alpine crossing Tongariron kansallispuistossa.
Yksi hienoimmista kokemuksista ikinä!

Alpine crossing.

Edelleen aktiivinen tulivuori dominoi kansallispuiston maisemaa.

Alpine crossing.

Täällä kuvattiin lisää Taru Sormusten herraa - Mordor.

Maisemat olivat uskomattomat. Sortunut tulivuoren kraaterin pohja.
Jos maailmanloppu tulisi, niin luulen, että tältä silloin näyttäisi.
Ja kuulostaisi. Ensin luulimme ukkosen nousevan, kunnes tajusimme, että se on "vain" tulivuori kun murisee.
ömh. hui.

Alpine crossing.

Kiipesimme kohti tulivuoren reunaa.

Alpine crossing.

Tulivuoren harjanteelle muodostuneita järviä. 

Wellington! Pohjois-saaren eteläisin kaupunki. Ihanan boheemi pikkukaupunki pitsihuviloineen.
Wellingtonissa oli kaikki - teatterit, kahvilat, piilobaarit, hyvää ruokaa ja paljon puutaloja.
Miksi, miksi miksi olet NIIN kaukana kotoa?!

Mulle tuli Pyynikkiä ikävä..

Tipu ikkunassa.

Te Papa museo. Nelikerroksinen multimuseo Uuden-Seelannin historiasta , luonnosta, synnystä, maoreista ja mistä vaan.
ILMAINEN sisäänpääsy ja kerrankin museo, joka oikeasti esittelee tavaransa mielenkiintoisella ja modernilla tavalla.
Suomi voisi käydä opintomatkalla.

Pojoisesta etelään! NiSu paattiin ja matkaan.

Pääsiäinen!

Blenheim ja viinialue.

Whither hillsin tilan piti olla ihan lähellä, joten päätimme jättää koslan kotiin ja reippailla sen sijaan.
Tilalle olikin matkaa kymmenisen kilometriä... Onneksi meillä oli aurinko, terassi ja hyvää viinä,
joten jaksoimme viihtyä koko pitkän iltapäivän aina illalliseen saakka. 

Kaikoura.
Eteläisen saaren itärannalla. Kaupunki on merenelävien paratiisi  - kauniissa symbioosissa polskivat niin valaat, delfiinit kuin hylkeetkin. Jos tämä ei vielä riitä, niin paikka on siunattu myös syntisen kauniilla vuorilla. Voitten vain kuvitella auringonnousut, merestä nousevan usvan ja vuoret sen takana.. Hhmmm..

Dusky Dolfins, pikkuisia delfiinejä, joita ei enää voi nähdä muualla kuin Uudessa-Seelannissa.
Leikkisiä kavereita, varsinkin kun saimme seuraksemme sadan delffarin parven.
Olin taivaassa. Se ei ollut särkänniemen delfinaario!

Valtava valas! Tässä näkyy hänen selkäänsä...

Ei ollut valeita!
Lämmin päivä veneessä kaloja narraamassa. Kuvan mestari nappasikin  meille massiivisen illallisen!
(Kuvaaja keskittyi kokkaamiseen - saatiin jopa ihan tuoretta sashimia, uuu)

Edelleen Kaikourassa, saanko esitellä hyljevauvat kohtaamassa ensi kertaa meren!
Hylje-emot menevät synnyttämään suojaisan vuoristopuron varteen, jossa pennut saavat kasvaa ja temmeltää rauhassa ja turvassa. Kun he kasvavat tarpeeksi, tekevät he hurjan matkan puron vartta pitkin merelle saakka.

Pikkuisia pentujakin saa mennä katselemaan puron varteen. Siellä ei ole aitoja, pelkästään kylttejä, jotka pyytävät sinua kunnioittamaan eläinten rauhaa ja olemaan rauhallinen.  Ja niin kaikki myös tekivät... Uuden-Seelannin ihmiset elävät upeassa symbioosissa luonnon kanssa. Tosin myöhemmin kuulimme, että n. vuosi sitten paikalliset teinit olivat kayneet tappamassa kaikki pennut purolta. Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?!

Arinkokylvyssä Herra Hylje ja Röhnö.

Suomi...? Siis, mitä kummaa... Tutun näköistä...
AAH! Sehän onkin vain jäätikkö. Ei päästy köpöttelemään. Siitäkin olis pitänyt maksaa.
Satanen. Kaikki makso U-S aina satasen.

HUZZAAAHH!! Hyppää hullu rotkoon!

Tuonne siis. Shotover Canyon Swing - maailman syvin rotkohyppy.
Ja yli 60 s vapaapudotusta.
HEI. Mä en ole IKINÄ ollut edes vuoristoradassa.

Aamu viis ja Doubtful sounds.

Ensin tultiin kaupungista autolla, ylitettiin järvi veneellä, sitten vielä saari bussilla 

ja sitten melottiin 20 kilsaa ja sitten mä näin maailman upeimman tähtitaivaan.

Melottavaa meille riitti kahdeksi päivää. Kaikki mahtui kivasti kajakkiin  - teltta, ruoat, vaatteet.
En tiedä, kuka meistä huolehti, mutta me saatiin kaksi aurinkoista ja kuivaa päivää. Ja soundeilla niitä on yleensä vuodessa 30.... (vuosittain sataa yli 7 metriä. Siis YLI 7 METRIÄ)

Doutbful Sounds ja luonnon kauneus.

Vettä ei tarvinnut kantaa - sitä sai kun laittoi naamarinsa tuommoiseen raikkaaseen putoukseen. 

Koko tiimi. Meidän lisäksi matkaa teki 3 (seinähullua) islantilaista lääkärisnuorukaista, pariskunta Hollanti, Mr. California ja oppaamme Brad. Ja pari miljoonaa hiekkakärpästä. Ne pirulaiset on ehkä hyttysen kokoisia, mutta ne puree pirun lujaa. Ja niitä on miljoonia. 

Varo vaaraa!

Ne pingut oli ihan pikkaisia, vain 20 cm korkeita. Me pääsimme katselemaan heidän rantautumispaikkaansa, mutta valitettavasti pikkukaverit ovat liian arkoja kuvattaviksi.

Valitettavasti emme saaneet (muistaneet ottaa kameraa kaupungille) Christchurchiin.
Viime vuonna paikkaa ravisutti hurja maanjäristys ja nyt koko keskus on raunioina ja suljettuna.
Tuhannet ihmiset menettivät kotinsa, työnsä ja elämänsä. He joutuvat tappelemaan vakuutusyhtiöiden kanssa saadakseen edes jotain takaisin. Kaupunki oli melko mykistävä. Suuret puskutraktorit purkivat haljenneita rakennuksia ja keskustaan pääsy oli suljettu täysin. Paikallinen ostarikin oli tehty siirtomaaparakkeihin väliajaksi..

Mekin koimme pienen järistyksen. Hui!